Tänään treenasin sauvakävelyä. Joskaan en ehkä siinä sanan perinteisimmässä merkityksessä. Matkaseurani kera vietimme sateisesta aamupäivästä 3,5h kivuten ensin "takapihalla" olevan vuoren huipulle ja laskeutuen sitten toiselta puolelta alas sekä lopulta kiertäen helpompaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Nousun yhteydessä kellotimme myös ajat paikalliselle 3km "time trackille", jonka ennätysajat löytyvät myös netistä. Kyseessä on keskimäärin 12-13% nousu, jolla siis mittaa 3km. Naisten nordic walking "all time best" näkyi olevan hieman alle 31min, jota lähdin leikkimielisesti jahtaamaan. Kello pysähtyi ajassa 28.43, harmi vain että talven tieltä viralliset ajankirjausvarusteet oli jo kerätty mäestä pois. Yllä näkyvä kuva onkin juuri tästä Alp Muntatschin huipulta, jonne time track päättyi.
Alp Muntatschin huipulta matka jatkui yhä ylöspäin aina vain kapenevaa polkua. Kuvassa yllä näkyy alhaalla Samedanin kylä ympäristöineen, jossa siis täällä asumme. Nousumetrejä tässä kohtaa on kertynyt n.5km matkalla jo yli 400m. "Alhaalla" kylässä keli oli melkoisen lämmin, mutta mitä korkeammalle nousimme, sitä viileämmäksi ilma kävi, sade yltyi ja tuulikin koveni. Näköaloja ei paljon uskaltanut ihmetellä, kun alaspäin katselu alkoi jo huimata tottumattoman päätä. Vuoristoilme tosin irtosi vielä pyydettäessä, kuten kuvasta näkyy.
Reitin korkeimmalla kohdalla Marguinissa. Tuuli oli jo niin kova, että lippiksen reunoista sai pitää kovasti kiinni. Paljain päin matkaan lähteneet lenkkikaverit joutuivat tässä kohtaa pukemaan päähinettä ja muuta. Aikaa huipulle pääsyyn kului hieman alle 1h30min, kilometrejä yhteensä 7,2km tässä vaiheessa. Alamäkeen päästiin tuulta pakoon, mutta sielläpä sitten tulikin muunlaisia esteitä matkaan.
Edessä oli tunnin verran erittäin kapeaa ja välillä kadoksiin mennyttä polkua, lunta paikoin puoleen sääreen asti ja pohjana kivikko, jossa puolet kivistä karkasivat pois askelten alta. Myönnettäköön, että tältä vuori-intoilijalta meinasi yhdessä pahassa kivikasassa päästä jo itku, kun en tiennyt miten pääsisin alas, mutta taakse katsoessa tajusin, etten enää pääsisi kyllä samaa reittiä ylöskään. Onneksi vuoren päällä väijynyt vuorivuohi sentään ei ollut uhittelevaa laatua, niin matkan tekoon sai käyttää kaiken haluamansa ajan eikä tarvinnut pelätä vuohipukin pukkaavan meitä rinnettä alas. Kivikkoisen polun reunalla vieressämme vuoren rinnettä lasketteli koskeksi yltynyt vuoristopuro, jota ensin kivien ja liukkaan rinteen sadattelun lomassa ihastelin. Kunnes...
... tuli hetki jolloin tuo koski piti ylittää. Kerran, kahdesti ja vielä kolmannenkin kerran. Ensimmäiset kaksi kertaa onnistuivat ruohikkoiselta rannalta toiselle sauvojen avustuksella loikkaamalla, kolmannella kerralla laskin jo pyllymäkeä ison kosken keskellä olleen kiven päällä ja loppujen kivien ylitse hyppiessä kastelin tossuni kokonaan jääkylmässä vuoristovedessä. Kosken ylityksen jälkeen reitti alamäkeen helpottui onneksi ja kun pahimmasta oli selvitty, oli olo sellainen että minähän selviän mistä vaan ja voisin vaikka mennä samaa reittiä uudestaan heti huomenna.
Vuoren rinteeltä alas päästyämme oli kellossa treeniaikaa 2h30min ja kilometrejä mittarissa 9,2km. Alamäen vaativuudesta jotain kertonee se, että käytimme tasan 2km matkaan alas tasan tunnin verran aikaa. Alhaalta matka jatkui huomattavasti helppokulkuisempaa reittiä Beverin kautta takaisin "kotiin". Yhteensä matkaa kertyi 15km ja aikaa kului jo alussa mainittu 3h30min. Reissu oli hieno, vaikka alamäessä välillä luulinkin, etten koskaan selviä vuorelta pois. Sade ei juuri matkan tekoa haitannut ja taskuun jäi monta hienoa kokemusta ja elämystä karulla vuoren huipulla kulkemisesta. Sen ainakin opin, etteivät ohjeet siitä ettei vuorille tulisi lähteä yksin tai vain pienissä vaatteissa ilman varavarusteita ole yhtään turhia.
Millaisenhan seikkailun sitä keksisi huomiselle? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti