Loka- ja marraskuun kuukausiyhteenvedot. (julkaistu 3.12.2014)

Tässä loka- ja marraskuun kuukausiyhteenvedot, sekä lopussa myös yhteenlaskettuna kuluvan vuoden ensimmäiset 11 kuukautta. Lokakuussa kävin Vaarojen maratonilla, aloitin treenaamaan Villen kanssa, sauvakävelin sauvakävelemästä päästyäni kipuilevan polven kanssa, aloitin hiihtokauden putkessa ja hiihdin syksyn viimeistä kertaa rullilla. Marraskuussa puolestaan kävin Pyrinnön junnuleirillä Villen seurassa, aloitin ulkohiihtokauden niin Lempäälässä kuin Rovaniemelläkin ja nautiskelin siitä tunteesta, kun mihinkään ei piiiiitkästä aikaa satu ja urheilu tuntuu mukavalta.

Lokakuu 2014

- Juoksu + SK 25h30min / 187,5km, 18 kertaa

- Rullahiihto 1h30min / 22km, 1 kerta

- Hiihto 4h45min / 72,5km, 3 kertaa

- Voima 6h10min, 7 kertaa

- Uinti 3h45min / 8km, 4 kertaa

- Lihashuolto 3h40min, 9 kertaa

Yhteensä 45h20min / 290km / 42 kertaa

* * * * * *

Marraskuu 2014

- Juoksu + SK 10h20min / 93,5km / 15 kertaa

- Hiihto 26h40min / 377,5km / 17 kertaa

- Voima 6h25min / 7 kertaa

- Uinti 1h / 2,7km / 1 kerta

- Lihashuolto 2h35min / 7 kertaa

Yhteensä 47h / 473,7km / 47 kertaa

* * * * * *

Vuosiyhteenveto (Tammi-marraskuu)

- Hiihto (p+v) 92h55min / 1262km

- Pyöräily 67h / 1662km

- Juoksu + SK 114h20min / 1016,5km

- Rullahiihto (p+v) 36h / 533km

- Voima 58h10min

- Uinti 34h40min / 92,4km

- Triathlon 3h35min / 92km

- Lihashuolto 24h35min

- Muu 9h55min / 68km

Yhteensä 441h10min / 4725,9km

Treeniviikko 48: autossa 20h, ladulla 15h. (julkaistu 30.11.2014)

Kuluvan viikon vietin siis pohjoisen lumilla hiihdellen. Vakaa aikomus oli tehdä myös muutamia juoksulenkkejä, mutta tuo vakaa aikomus unohtui, kun iski hirveä hinku vain kerätä kilometrejä ladulla (ylläri). Urheilullisen loman paikaksihan Rovaniemi on varsin kiva monestakin syystä. Olosuhteet urheilemiseen ovat varsin mainiot. Mutta sitten jos ja kun huvittaa tehdä muutakin, on kuitenkin keskisuuren kaupungin palvelut lähellä ja ainakin itse pyörin kaupungissa varmaan saman verran kuin hiihtoladulla.

Kuluvan viikon kovin suoritus on ehdottomasti ollut edestakaisin Lempäälä-Rovaniemi -välillä yksin ajetut automatkat. Fiksun ihmisen toimintaa tämä tällainen, että ajelee 20h autolla voidakseen viettää kohteessa käytännössä viisi kokonaista päivää… Vaan aina ei kai tarvitse toimia järjellä, vaan mennä vaan tunteella ja niin tein kyllä tämän lomaviikon kanssa. Kannatti :)

Treeniviikko 48 (24.11-30.11)

ma 24.11 

ap: 10h matkustus Rolloon

ip: Hiihto V 1h / 15km

Kevyttä hiihtelyä automatkan kangistamalla ololla. Nälkä ja väsy, mutta niin hyvä mieli siitä, että maa ympärillä oli valkoinen.

ti 25.11

ap: Hiihto P 2h / 29km

Peruslenkkiä ja pientä vetokokeilua, liikenteessä todennäköisesti ladun liukkaimmilla (myös valitettavasti ylämäissä) suksilla.

ip: Hiihto V 1h / 15km

ke 26.11

ap: Hiihto V 3h20min / 52km

Viikon ainoa melkein överiveto, koko reissu pelkällä vedellä ja yhdellä pikkugeelillä.

ip: Lihashuolto 30min ja syömistä :)

to 27.11

ap: Hiihto P 2h30min / 35km

Viikon ainoa edes pikkupakkasen lenkki. Rentoa lipsuttelua :)

ip: Hiihto V 1h / 15km

  Muutamia "kiihdytyksiä" erilaisiin maastonkohtiin, tyhjästä ladusta nauttimista.

pe 28.11

ap: Hiihto P 1h25min / 20km

Puolilipsuvin suksin verraa ja 4*5min vedot.

ip: Hiihto V 1h35min / 22km + lihashuolto 30min

Peruskevyttä hiihtelyä.

la 29.11

ap: Hiihto V 1h / 15km

Pikkulenkki aamulla ennen kotiinlähtöä.

ip: 10h matkustus kotiin.

su 30.11

ap: Aamulenkki 20min / 3,5km + lihashuolto 40min

Koko päivä koomailua. Onneksi tuli Rukan kisat telkkarista..

YHTEENSÄ vko 48 n. 16h50min

(Hiihto 14h50min, juoksu 20min, lihashuolto 1h40min)

Urheilevan seisomatyöläisen päivittäinen aktiivisuus (julkaistu 21.11.2014)

Erilaiset aktiivisuusmittarit ovat viimeisen vuoden aikana olleet kovassa huudossa urheilijoiden, kuntoilijoiden, laihduttajien ja oikeastaan ihan kenen tahansa mielessä. Työni puolesta pääsin käsiksi Polarin Loop -rannekkeeseen heti viime vuoden alusta ja kesäkuussa hankin ranteeseeni saman firman V800 "huippumittarin", jossa oli ensimmäisenä urheilijoille tehdyistä rannetietokoneista myös aktiivisuusmittaus. Nythän kyseinen ominaisuus on ilmestynyt myös niin Suunnon kuin Garmininkin lippulaivamalleihin ja esim. Polarin edullisempaan M400 -mittariin.

Itselleni aktiivisuusmittaus on hauska lisä muuten erittäin hyvin toimivassa mittarissa ja välillä on hauska seurailla esim. päivän aikana otettuja askeleita tai vastaavaa. Suurin hyöty aktiivisuusmittauksesta on ainakin tilanteessani olevalle (harrastelija)urheilijalle palautumisen ja rasituksen seurannassa, kun mittari laskee kumulatiivista rasituskäyrää ottaen huomioon myös arkiaktiivisuuden, joka tässä työssä on suhteellisen suurta, vaikkei varsinaisesta fyysisestä työstä olekaan kyse. Aktiivisuuden määrästä paras esimerkki lienee se, että vaikka olen asettanut mittarin ja sen tavoitteet "ammattiurheilija" -asetuksiin, täyttyy minulla lepopäivinäkin aktiivisuustavoite (vastaa n.1h45min reipasta juoksulenkkiä) yleensä jopa 150 prosenttisesti pelkällä töissä "olemisella" eli 110m pitkän kaupan päästä päähän ravaamisella - vähän eri menoa siis kuin toimistotyöläisellä, jolla ei aktiivuustavoitteet tahdo täyttyä vaikka miten jumppaisi ja lenkkeilisi joka ilta.

Tässä kuitenkin ihmeteltäväksi aktiivisuustiedot tämän viikon kahdelta eri päivältä, tiistailta ja keskiviikolta, joista tiistai oli työpäivä ja keskiviikko vapaapäivä.

TIISTAI

Taustat: Työpäivä klo 8-16 + yhteislenkki klo 18, aktivisuustavoitteesta (ammattiurheilija) täyttynyt 247%.

Tiistain aktiivisuus Polarin Flow -nettipalvelusta otettuna kuviona.

Tällainen oli päivän tarkempi sisältö, jota voi myös seurata oheisesta aktiivisuuskellotaulusta (mitä tummempaa sinistä, sen kovempi meno, valkoinen on nukkumista, harmaa istumista):

6.30 Herätys, pikaiset aamutoimet ja ulos ovesta. Unta takana 7h17min ja aamulla todella vaikea herätä.

7.05 "Pikakävelyä" juna-asemalle, 7.11 junan kyytiin ja 11min junamatkan jälkeen kävely junalta töihin.

7.30 Työpäivän aloitus ja aamukahvin epätoivoista hörppimistä samalla

7.30-16.30 Työpäivä, pääasiassa myymälässä pyörimistä, aamulla (9-10) ja päivän mittaan muutenkin jonkin verran toimistohommia. Lounastauolla puoli yhden nurkilla. Nämä istumiset näkyvät vaaleina kohtina muuten melko sinisen eli aktiivisen työajan lomassa.

16.45-17.45 Asioilla käymistä ja autoilua.

18.00 Aquaplussan triathlonporukan mukana 1h15min / 14km  juoksutreeni Pyynikillä (treeniä kuvaavat kuvan sydämet).

19.30 Autoilua kotiin

20 -> Kotona möllöttämistä & syömistä, netissä pyörimistä. Mittarin lataus näkyy kellotaulussa mustaraitaisena.

23 Nukkumaan!

KESKIVIIKKO

Taustat: Yllättäen ilmaantunut vapaapäivä, jonka kunniaksi nukuin tavallista myöhempään. Kaksi treeniä, välissä kerrankin EI MITÄÄN menoa. Aktiivisuustavoitteesta täyttynyt 296%.

Keskiviikon aktiivisuus

Ja tällaiselta näytti keskiviikko aikataulullisesti:

8.00 Herätys (unta 8h33min ja jee, olo ihmismäinen ja pirteä!). Aamiaista, samalla vähän hommia koneella

10.00 Hiihtämään (autolla, vaikka matkaa onkin surkeat 3km) ja perinteisen hiihtoa 1h30min

12.00 Takaisin kotona, kotitöitä, ruuanlaittoa

13.00 Lounasaika :)

13.30 - 17 Loikoilua ja möllöttämistä kotona, kuten ehkä huomaatte - ihan aloillaan on kovin vaikea pysyä. Luksuksena kahdet(!!) päiväunet klo 14.45 ja uudestaan klo 15.30 :)

18.00 Uudestaan hiihtämään (jälleen autolla) ja vapaan hiihtoa 1h.

19.30 Kauppareissua, ruuanlaittoa yms.. puuhastelua

20.30 Loikoilua, telkkarisarjojen tuijottelua koneelta..

23.30 Nukkumaan!

Työpäivisin siis on käytännössä aina täystohina päällä aamusta iltaan. Iltavuoropäivinä herään kuudelta, että ehdin edes vähän urheilla ennen töitä ja ilta sitten sujuukin kokoajan pikkusykkien ympäri myymälää. Aamuvuoropäivinä herään kuudelta, että ehdin töihin ja sitten yleensä samalla höngällä hoidan päivän treenit ja muut purkkiin ennen kuin illalla 14-15 tuntia aamulla lähtemisen jälkeen pääsee takaisin kotiin, syömään ja nukkumaan.

Silloin harvoin, kun on ohjelmassa vapaapäiviä, joita ei ole pyydetty mitään (esim. kisoja) varten eikä ole mitään ohjelmaa, olen hyvällä omalla tunnolla erittäin laiska. En todellakaan siivoa, käy kenenkään luona, tapaa ystäviä, pyöri kaupoissa tai tee mitään muutakaan älyllistä, saati fyysistä toimintaa vaativaa. Tämän viikon keskiviikkovapaa oli juuri tällainen, sillä sen olemassaolosta sain tietää vasta tiistaina ja en siis ehtinyt täyttää päivää millään ohjelmalla (ellei nukkumista lasketa) :)

Viisi syytä, miksi tykkään työstäni (julkaistu 13.11.2014)

Aivan liian usein saan yhä edelleen vastata kysymyksiin siitä, miksi olen korkeakoulututkinnolla töissä urheilukaupassa myyjänä. Monille kaupanala on ammattiala, jossa käydään kääntymässä, kun opintotuki ei riitä. Mutta väittäisin, että ainakin oman erittäin epätieteellisen empiirisen tutkimukseni mukaan urheilukaupassa tehdään muuhun kaupanalaan verrattuna poikkeuksellisen pitkiä työuria ja myös minun työkavereistani löytyy onnekseni muutama alan todellinen konkari, joiden osaaminen ja ammattitaito on vertaansa vailla.

Minä en pikkutyttönä haaveillut olevani isona urheilukaupan täti. Toiveammattejani olivat mm. eläinlääkäri (kariutui allergioiden mukana), opettaja (kariutui ysiluokan TET-viikon aikana vanhalla ala-asteellani), urheilija (taidatte tietää jo tarinan), lakimies (kariutui siihen kun pääsykoekirjoja lukiessani tajusin, ettei ole yhtään minun juttu sittenkään), poliitikko (kariutui vuoden sisältä asiaa katseltuani), diplomaatti (osittain ks. edellinen), tutkija (yhä kummittelee mielessä ajatus jatko-opinnoista "sitten joskus")... Ajatus urheilukaupasta sinä omana alana on kasvanut matkan varrella.

Nykyisessäni työssäni olen ollut n.4,5 vuotta. Kun aloitin, olin juuri toipumassa polvileikkauksessa, mutta lääkärin ja fysioterapeutin näytettyä vihreää valoa, ryntäsin intopiukassa töiden pariin opintojen ohessa keppien kanssa köpötellen. Hammasta purren ja särkylääkkeitä syöden sinnittelin ensimmäiset kuukaudet, kun halu oli niin kova olla juuri tässä paikassa töissä. Halu ja yritys kannatti - tässä sitä ollaan. Matkan varrella eteeni on myös rakentunut urapolku, jota etenen hitain mutta varmoin askelein. Päämäärä häämöttää jossain, mutta onneksi urheilu on opettanut nauttimaan myös matkasta kohti päämäärää :)

5 syytä, miksi tykkään olla töissä urheilukaupassa

1. Rakastan urheilua ja kaikanlaisia urheilutavaroita. Suhtaudun suurella intohimolla erityisesti omaa sydäntä lähellä olevien lajien varusteisiin ja erityisesti vaatteisiin. Muuten en ole erityisen kiinnostunut muodista, mutta urheilumuoti kiinnostaa. Toissaviikkoisessa Skiexpossa en tainnut katsella juuri muuta kuin talviuutuuksien muotinäytökset. Jokapäiväisessä työssä joskus aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää, ettei muilla (lue: asiakkailla) ole välttämättä samanlaista paloa uuteen hiihtotakkiin kuin minulla, mutta parhaita hetkiä ovat ne, kun saa asiakkaankin innostumaan jostain tavarasta edes lähes yhtä kovasti kuin itse on innostunut. Ekstrabonusta kaltaiselleni välineurheilijalle on toki myös se, että työssäni pääsen kuulemaan ja kokeilemaan uutuusjuttuja monesti jo paljon ennen kuin tavallinen kuluttaja edes saa tietää niistä.

2. Urheilukauppaan tuntuu kasautuvan niin myyjiksi kuin esimerkiksi maahantuojille samanhenkistä, hienoa porukkaa. Yksi tämän työn parhaista puolista (erityisesti omassa työpaikassani) ovat työkaverit ja tietynlainen omanlaisensa ilmapiiri, jollaista en voisi kuvitella juuri mihinkään muuhun työyhteisöön. Ominaispiirteensä tuo myös se, että työyhteisössä on tasaisesti sekä naisia, että miehiä, joten perinteistä naisvaltaisten työpaikkojen nillitystä esiintyy harvinaisen vähän.

3. Pidän ihmisten kanssa työskentelystä. Vaikka olenkin perusluonteeltani melkoisen ujo ja hiljainen, siis oikein perinteinen turkulainen mölli, häviää tuo piirre (onneksi) työtilanteissa. Todennäköisesti liittyen heti ensimmäisenä mainittuun intohimoon ja innostukseen, olen ns. omalla maalla erityisesti omien lajieni tavaroiden parissa ja unohdan samalla sen, että olen oikeasti arka ja pelokas. Työpaikkani läpi kulkee kymmeniätuhansia ihmisiä joka kuukausi. Uudet kohtaamiset muovaavat jokaikisestä työpäivästä erilaisen. 

4. Edelliseen liittyen, asiakkaat ovat yksi työni parhaista puolista. On rikkaus kohdata joka päivä erilaisia ihmisiä. Joistakin tulee kanta-asiakkaita, hyviä tuttuja, treenikavereita, ystäviä.. joistakin luonnollisesti vain asiakkaita, jotka tulevat ja menevät - jotkut toki joskus jättäen jälkeensä myös epämukavan fiiliksen. Tuntuu uskomattoman hienolta, kun joku tulee kertomaan, että joku varuste, jonka olen hänelle löytänyt on tuonut paljon iloa ja toiminut hyvin, innostanut jatkamaan uutta harrastusta tai auttanut saavuttamaan jonkun tavoitteen. Asiakaskohtaamisissa pystyn usein erityisen hyvin hyödyntämään oman urheilutaustan tuomaa osaamista, jota ei voi myyjän käsikirjoista tai koulutuksista opetella. Lähes joka päivä onnistunkin hämmentämään yleensä jonkun miespuolisen asiakkaan, kun erään miehen kommenttia lainaten "tuo pikkutyttöhän tietääkin oikeasti näistä suksista jotain ja muuten juokseekin kovempaa kuin minä".

5. Saan olla joka päivä töissä oma itseni. Olen aina ollut se peikkotukkainen meikitön poikatyttö, joka on pyörinyt harrastusten puolesta verkkareissa ja leireillyt poikaporukoissa ainoana tyttönä. Nautin siitä, että aamuvuoropäivisin voin nukkua 10 minuuttia pidempään, kun kaapista ei tarvitse valita päälle toimistokelpoista asua tai meikata joka päivä. Olen kokeillut "jakkupukutöitä" useampaankin otteeseen, mutta toimistossa istuminen ei ole minua varten. Vaatimalla vaatien olen myös meidän kaupan ainoana naisena opetellut teroittamaan luistimia ja porailemaan siteitä kiinni. Vielä on sormet tallella ja tavarat ehjänä, vaikka pojat ovat vähän muuta tainneet pelätä. Naisille sopivat hommat tosin rajoittuvat mielestäni tuohon ja kiipeämisen sekä kantamisen ulkoistan edelleen esittämällä heikkoa :)

BONUSSYY: Koska joku kuitenkin kysyy.. En usko olevani loppuikääni urheilukaupan myyjä. Kuten edellä kirjoitin, minulla on alaan liittyvä päämäärä, jota kohti etenen omassa pienessä uraputkessani. Jotkut sen tietävät, osa saattaa näistäkin lauseista arvata, mutta kaikille sitä en kuitenkaan tässä ja nyt paljasta.

Erimoista kisailua (julkaistu 2.11.2014)

Finaalikisan tiimellyksessä.

Eilen kisailtiin taas vuosittaisessa valtakunnallisessa K-ryhmäläisten Mestarimyyjäfinaalissa. Tie finaaleihin käy keväisen koulutusputken ja tentin kautta, yksilöillä ensin semifinaaleihin (10 parasta) ja lopulta finaaleihin (3 parasta) ja joukkueilla suoraan alkukisasta finaaliin (3 parasta). Vuosi sitten voitin urheilulinjan yksilökisan, joten tänä vuonna en saanut hallitsevana mestarina osallistua ollenkaan yksilökisaan, mutta joukkuekisaan pääsin mukaan yhdessä kahden hienon työkaverin, Iikan ja Hannun, kanssa. Yksilöfinaalissa nähtiin tosin tänäkin vuonna voitokas T. Martikainen Intersport Koskikeskuksesta, joten sinänsä hyvä putki sai jatkoa.

Kuvasta lienee helppo päätellä lopputulos.

Joukkuekisan finaalissa kilpailimme Järvenpään ja Lielahden Intersportien joukkueita vastaan. Finaalissa suoritettiin ensimmäisenä käytännön tehtävä, jossa valikoitiin varusteet talvijuoksuun harrastusta aloittelevalle miesjuoksijalle, josta olimme saimme taustatiedot, kuten pituus&paino, aiemman kengät kuluminen, vaivat/vammat, juoksualusta yms.. Toisessa tehtävässä eteemme tuotiin kuorivaatteita, joista piti ilman varsinaisia tuotetietoja tunnistaa kalvot, rakenteet ja käyttötarkoitus. Viimeisessä vaiheessa edessä olivat enää aina ärsyttävät monivalintatehtävät, joissa tuli tehtyä yksi harmittava kauneusvirhe, kun jokapäiväisessä työssä muuten niin aktiivisesti käytössä oleva tieto lentopallon ympärysmitasta oli jotenkin juuri finaalihetkellä kadonnut kaikilta kolmelta mielestä (hymiö). Voitimme kuitenkin finaalin pistein 19/20, Lielahti sijoittui toiseksi 16 pisteellä ja Järvenpää kolmanneksi 12 pisteellä.

Voittajajoukkue ja tyytyväinen kauppias.

On siis helppo todeta, että olen kirjaimellisesti Suomen ykkösurheilukaupassa töissä parhaiden ja osaavien työkavereiden keskellä. Itsestäni en tiedä, mutta molemmat joukkuekaverini ovat ainakin työssään juuri niin hyviä, kuin kisatulos antaa olettaa. Tästä oli helppo lähteä jonkun ruokakauppojen kisajoukkueen kannustussloganin varjolla #voitollayöhön.

p.s. Jos on mahdollisuus mennä katsomaan Jarkko Tamminen showta, suosittelen.

Syyskuun treeniyhteenveto ja kolmas vuosineljännes (julkaistu 17.10.2014)

Vuodesta 2014 on ehtinyt kulua jo kolme neljännestä ja samalla kun vedetään syyskuu yhteen, on myös aika laskeskella, miltä treenivuosi kokonaisuudessaan näyttää tässä vaiheessa. Syyskuu ja oikeastaan koko kolmas vuosineljännes on ollut harjoituksellisesti koko vuoden parasta aikaa. Olen saanut tehtyä varsin hyviä treenejä ja kyseiseen ajanjaksoon sisältyy paljon kehittäviä juttuja, osa numerolapulla tehtyjä. Jalkavaivoja lukuunottamatta ei ole tullut yhtään sairaspäivää sitten huhtikuun alun, mikä on jo vuoden takaiseen verrattuna saa hymyilemään. Pyöräilykilometritkin ovat nyt kasassa tälle vuodelle ja päiväkirjaan kertyi hippusen yli 1600 pitkin hampain ajettua kilometriä. Tähän liittyen, olen lähdössä pyöräilyleirille etelään viikolla 15 eli huhtikuun alkupuolella - ilman pyörää :)

Syyskuussa treenitunnit paukkuivat ekaa kertaa tänä vuonna yli 50 ja ilahduttavaa on myös jo 200km lähennellyt rullahiihtomäärä, sekä se, että jalat kestivät kohtuullisesti sentään 15h jalkalenkkejä syyskuun aikana. Ei mitään urheilijan määriä, mutta ihan kohtuullisesti tuntuu kulkevan näinkin.

SYYSKUU 2014 yhteenveto

- Rullahiihto (P+V) 13h5min / 196km, 10 kertaa

- Juoksu + SK 15h15min / 139,5km, 13 kertaa

- Uinti 6h45min / 16,7km, 5 kertaa

- Pyöräily 3h15min / 78km, 3 kertaa

- Voima 9h, 9 kertaa

- Muu (melonta) 1h15min / 4km, 1 kerta

- Lihashuolto 3h15min, 8 kertaa

YHTEENSÄ 51h45min / 434,2km, 49 kertaa

* * * * * *

KOLMEN VUOSINELJÄNNEKSEN yhteenveto (Tammi-syyskuu)

- Hiihto (p+v) 61h30min / 812km

- Pyöräily 67h / 1662km

- Juoksu ja sauvakävely 78h30min / 735,5km

- Voimaharjoittelu 45h35min

- Uinti 29h55min / 81,7km

- Rullahiihto (p+v) 34h30min / 511km

- Triathlon 3h35min / 92km

- Lihashuolto 18h20min

- Muu 9h55min / 68km

YHTEENSÄ n.348h50min / 3962,2km

Kateus unelmien esteenä (julkaistu 11.10.2014)

Luin eilen pitkällä reissulla olevan ystäväni blogia. Tämä ystäväni edustaa monia sellaisia asioita, joita toivoisin löytyvän itsestänikin (vaan vielä en ole löytänyt). Hän on rohkea ja tekee jälleen pitkäaikaisista unelmistaan totta - kiitos erittäin kovan työnteon ja säästämisen. Ystäväni on myös ystävänä parasta mahdollista laatua. Hänen lähellään jokaisesta huonostakin päivästä tulee hyvä, mutta alituiseen höpöttävän ja nauravan ulkokuoren alta löytyy viisaasti ajattelevat aivot, sekä mikä tärkeintä erittäin hyvä sydän.

Kuitenkin, koska tämä ystävä ei nyt ole lähellä, vaan itseasiassa lähes niin kaukana kuin Suomesta voi päästä, täytyy tyytyä lukemaan hänen blogiaan ja vaihtamaan kuulumisia vaikkapa Facebookissa. Viimeisimmästä blogitekstistään luin ajatuksen, joka iski kovaa. Lyhykäisyydessään viisas ystäväni kirjoitti, ettei kannata keskittyä siihen, mitä itsellä ei ole ja toisella on, vaan toimia siten, että itsekin saisi sen, mitä toisella on, jos se on todella sitä, mitä haluaa. 

Tajusin, että iso osa ajattelustani on ollut aiemmin negatiivisen kateuden sävyttämää. Olen ollut kateellinen muutamille ystävilleni, kun he ovat saaneet urheilla ammattimaisesti ja minä en. Olen ollut kateellinen toisille ystävilleni, kun heidän ei ole tarvinnut opintojen ohessa käydä töissä, vaan ovat saaneet nauttia opiskelijaelämän vapauksista ja viettää lukukausia vaihdossa ulkomailla. Olen ollut kateellinen ihmisille, joilla on enemmän rahaa ja jotka ostelevat hienoja asioita ja matkoja. Olen tuntenut itseni pieneksi ja surkeaksi, keskinkertaiseksi ja välillä jopa huonoksi.

Vaan samassa prosessissa, kun olen käsitellyt siirtymistä oikeasta urheilijasta harrastelijaksi, olen käsitellyt mielessäni myös näitä muita asioita. Ja tajunnut, että loppujen lopuksi olen itse muovannut elämästäni juuri sen näköisen kuin se on nyt. Minä itse jäätin taakseni Turussa auki olleet kiinnostavat ovet, koska Tampereella oli jotain vielä tärkeämpää kuin ura tai siihen liittyvät hienot asiat - yksi harvoista päätöksistäni, jota en ole katunut päivääkään. Minä itse halusin palata takaisin töihin oltuani yhden 3kk pelkkä opiskelija. Minä itse en ole koskaan pyrkinyt aktiivisesti edistämään ammattimaisen urheilun mahdollisuutta muuten kuin käymällä lenkillä. Ihan itse olen tainnut olla ajoittain niin kateuden sokaisema, etten ole edes tajunnut kaikkea sitä, mitä minulla on ollut.

Olen oivaltanut, että minulla onkin itseasiassa paljon asioita, joista joku muu ehkä on kateellinen. Minulla on ympärillä pieni, mutta tiivis tärkeiden ihmisten tukiverkko. Minulla on ammatillinen tavoite ja päämäärä, jota kohti etenen hitaasti mutta varmasti joka päivä. Minulla on työpaikka ja mahtavat työkaverit. Minulla on oma koti. Minulla on rakas harrastus, joka on seurannut mukana kohta 20 vuotta ja jonka kautta tuntuu avautuvan yllättäviä ovia ja mahdollisuuksia. Minulla ei ehkä ole mitään loisteliasta tai erityisen hienoa, mutta ehken ole erityisen loisteliasta tai hienoa ihmistyyppiäkään. 

Vaan sen olen päättänyt, että yksi unelma ja hyvää kateutta aiheuttanut juttu ei jää toteutumatta. Polkukärpänen nimittäin puraisi ja ehdin jo ilmoittautua seuraavaan koitokseen, nimittäin NUTS Karhunkierrokselle. Onnekseni pitkät matkat oli jo loppuunmyyty, joten osakseni jäi "vain" 31km kisa.  Vaan se todellinen unelma ja haave elää ulkomailla. Vielä jonain vuonna minä juoksen pitkän vuorijuoksukisan Alpeilla. Ensin kerään kuntoa ja kokemusta Suomen poluilta ja yritän vimmatusti säästää matkakassaa. Viimeistään vuonna 2017, kolmenkympin kriisissä, on tämän unelman aika toteutua.

p.s. Erityisen hienoa on juuri nyt, että voin sanoa, etten ole yhtään kateellinen, vaan pelkästään aidosti iloinen Havaijilla Suomen aikaa tänään illalla elämänsä jännittävimmässä paikassa kisaavien urheiluystävieni puolesta. Paljon onnea matkaan Venla, Mirka, Maria ja Tatu!!!

p.p.s. Amy olet paras ja jännityksellä jo odotan kertomuksia Etelä-Amerikasta!

Olympiavoittajaa sparraamassa (julkaistu 7.10.2014)

Reilu viikko sitten urheiluelämäni koki yllättävän, mutta erittäin suurella ilolla vastaanotetun käänteen. En lähde käsittelemään asian yksityiskohtia, mutta viikko sitten pääsin tutustumaan ihmiseen, jonka kanssa tulen lähtitulevaisuudessa viettämään paljon aikaa yhdessä.

Kyse on nuoresta tamperelaisesta hiihtäjästä nimeltä Ville Mäntynen.  Ville on voittanut vuonna 2013 kehitysvammaisten Special Olympics Talvimaailmankisoissa kultaa (henkilökohtainen) sekä pronssia (viesti).  Jos haluatte, Villestä voi käydä kurkkaamassa lisätietoja hänen teamup - faniprofiilisivultaan ja hänestä tulette varmasti myös kuulemaan lisää täällä blogissakin.

Viikko sitten aloitin Villen avustajana, siis treenikaverina ja "apukoutsina". Itse kisasuorituksissa en tule olemaan mukana (muuten kuin kannustamassa), mutta pyrin olemaan mahdollisimman usein erityisesti kovissa treeneissä Villen mukana sparraamassa ja auttamassa. Kahden ensimmäisen yhteisen lenkin perusteella saa avustava treenikaveri-apukoutsi pysytellä varsin hyvässä iskussa itsekin, jotta pysyy menossa mukana :)

Kohta 18 -vuotinen urheiluharrastukseni on siis saanut vihdoin oikean tarkoituksen: voin auttaa toista ihmistä kohti isoa tavoitettaan sen avulla, urheillen hänen kanssaan. Ja samalla minusta tuntuu, että saan takaisin vähintään yhtä paljon kuin pystyn itse antamaan. Olen innoissani ja onnellinen, että minulla on mahdollisuus olla tässä mukana.

Kisaraportti: Vaarojen Maraton 4.10.2014 (julkaistu 5.10.2014)

Eilen oli vihdoin vuorossa kovin kovasti jännittämäni ja odottamani Vaarojen maraton. Tapahtumaa tuntemattomille tiedoksi, että kyseessä on siis Kolin huikeissa maastoissa järjestettävä polkujuoksutapahtuma, jossa on matkoja 15-86km välillä ja teknistä maastoa sekä mäkiä riittää Suomen oloihin varsin paljon. Itse valitsin matkakseni keskimmäisen eli 43km, koska halusin testata omia rajojani, mutta tiesin, että ne menevät jossain hyvin paljon lyhyemmällä matkalla kuin hurjan kuuloisella kahden kierroksen ja 86km ultralla.

Autolla n.5min ennen lähtöä - vähän taitaa jännittää.

Vielä muutamaa viikkoa ennen juoksua mietin vakavissani matkan vaihtamista lyhyeen 15km kierrokseen, sillä plantaarifaskiitin vuoksi en ole koko kesänä voinut juosta kuin kaksi yli 2h lenkkiä edes metsässä ja tiellä yhden puolimaran lisäksi kaksi muuta n.1,5h lenkkiä. Muut lenkit ovat olleet pisimmillään n. tunnin mittaisia. Kun odotettavissa oli Vaaroilla n.6h suoritus, alkoi juoksemattomuus kalvaa hieman mieltä, mutta jokin vain ajoi silti pitämään ilmoittautumisen sisässä 43km matkalle. Lähtöviivalle saapuessa olin repinyt jostakin kummasta ison annoksen itseluottamusta ja olin lähes varma, että maaliin tullaan ja vieläpä hyvillä mielin.

Alkuun kaikki sujuikin loistavasti. Lähdin liikkeelle toisessa lähtöryhmässä (tavoiteaika 5-6h). Lähdin matkaan kyseisen ryhmän hänniltä ja jälkikäteen ajateltuna tuo ratkaisu oli tässä kunnossa ja tilanteessa aivan oikea. Ryhmän häntä eteni alkumatkan erittäin maltillisesti ja sain juosta ekat n.10km mukavassa pienessä ryhmässä ihmisten kanssa höpötellen ja omaa rytmiä etsien. Alkumatkan rentoilun jälkeen tuntui olevan omissa jaloissa tarvetta vähän kiristää tahtia ja irtaannuinkin omasta porukastani, juoksin muutamat kilometrit yksin ja saavutin ennen 15km kohtaa isomman ryhmän - ilmeisesti lähtöryhmäni ns. pääjoukon, jonka mukana tulin 17km kohdalla olleeseen vesistön ylitykseen. Ylityksessä minulla kävi tuuri ja pääsin juuri viimeisenä sopivasti rantaan tulleen soutuveneen kyytiin ja siis kohti ensimmäistä huoltopistettä.

Toisen lähtöryhmän häntäpäässä hymyilevä meininki.

Olo oli tässä kohtaa, n.2h15min juoksun jälkeen, loistava. Ainoa huolenaihe oli jo ennen 10km kohtaa kipeytynyt polvi, joka tuntui menevän vain pahemmaksi juoksua jatkaessa venytys- ja hieromisyrityksistä huolimatta. Loogisen ajattelukyvyn mestarina (lue: Vaarojen hauskuudesta sokaistuneena) jostain syystä ajattelin, että kyllä kipu hellittää juoksemalla ja jatkoin matkaa täytettyäni juomarepun säiliön huoltopisteellä. Täyttöepisodia ihmetteleville tiedoksi, että Vaarojen maratonilla kilpailijat huolehtivat itse omasta ravintohuollostaan ja järjestäjän puolesta on tarjolla kaksi huoltopistettä, joista saa vettä. Itse olin varustautunut 43km taipaleelle seuraavin eväin: 3kpl "geelikarkkipusseja (yksi pussi vastaa 2 normigeeliä), 3 normaalia geeliä, 3 energia/myslipatukkaa, sekä reppu jossa 1,5l juomasäiliö. Energiaa aloin nauttia 35min juoksun jälkeen suunnilleen 1geeli/puoli pussia karkkeja tasaisin väliajoin. Vettä hörpin juomarepun letkusta ehkä n.15min välein tai aina sopivan helpon maastokohdan tullen.

Huoltopisteen jälkeen alkoi näkyä kylttejä, joiden osoittamasta suunnasta minua oli peloteltu. Niin, niissä luki tietysti Ryläys. Toisin kuin varmasti tässä kohtaa monella muulla juoksijalla, jokainen ylämäki tuntui suurelta helpotukselta. Polvikipu nimittäin paheni pahenemistaan ja jokainen alaspäin menty askel vihloi ja sattui, mutta ylämäet eivät tuntuneet polvessa lainkaan. Kiittelin mielessäni monen monta kertaa sitä, että olen tälläinen ylämäki-ihminen, kun mäissä aina sain kiinni edellä menneitä ryhmiä tai yksittäisiä ihmisiä, kun alamäissä jouduin aina jättäytymään muista. Näin pysyin kuitenkin muiden tahdissa eikä tarvinnut jäädä taivaltamaan n.10km pitkää teknistä metsätaivalta ypöyksin. Kun vihdoin pääsimme Ryläyksen päälle, kanssani matkaa taittanut toinen juoksija huokaisi helpotuksesta ja lähti kipittämään alamäkipätkää ja pitkospuita eteenpäin. Itsekin koitin samaa, vain todetakseni ettei polvikipeällä jalalla juostaisi enää askeltakaan - ja maaliin olisi kuitenkin kyseisestä kohdasta vielä lähes 15km. Kävely kuitenkin luonnistui yhä, energiaa riitti ja polvea lukuunottamatta ei ollut mitään ongelmaa tai väsymystä, joten päätin kävellä maaliin.

Matkaa takana n.100/43000m :)

Kävelin ja kävelin. Aina välillä kokeilin muutamia juoksuaskeleita ja totesin kivun vain pahenevan. Lopullinen niitti tuli hieman 30km kyltin ohituksen jälkeen, kun jalka alkoi pettää alta jo kävelyaskeleitakin ottaessa. Ei auttanut muu kuin kaivaa repusta siellä pakollisena varusteena ollut kännykkä ja soittaa pelastava kyyti hakemaan minut pois seuraavalta hiekkatieosuudelta. Aika tarkalleen 34km ehdin taittaa matkaa - josta 25km kipeällä jalalla - kunnes oli pakko luovuttaa. Tällä kertaa en tiedä, mitä olisin voinut tehdä toisin itse kisapäivänä (paitsi lopettaa aiemmin niin jalka olisi ehkä juoksukunnossa nopeammin), sillä jaoin kerrankin voimani oikein, muistin syödä ja juoda riittävästi ja maltoin aloittaa rauhassa.

Onneksi ehdin nauttia hyvästä seurasta, hienoista ja ainakin kokemattomalle polkujuoksijalle hyvinkin haastavista poluista sekä upeista maisemista monen monta tuntia ja aika monta kilometriäkin. Kotimatkalta twiittailin olotilan lähennelleen superkulkua matkalla - ei ehkä vauhdillisesti supermenijöihin verrattuna, mutta kaikki oli vain mahtavaa ja hienoa, vaikka välillä piti laskea kalliolta alas pyllymäkeä, kun kipeän jalan päälle ei enää uskaltanut hypätä ja pari kertaa muta meinasi syödä kengät jaloista. Polkujuoksumaratonit kuulemma jakavat yleensä ensikertalaiset kahteen ryhmään: "mulle tätä heti lisää" ja "ei varmasti koskaan enää". Voin täydestä sydämestäni sanoa kuuluvani ensin mainittuun, vaikka en ihan koko matkaa loppunousun herkkuinen päässytkään kokemaan tällä ensikokeilullani. Vaan ensi vuonna sitten - toivottavasti kahdella terveellä jalalla kahden rikkinäisen sijaan!

Polvikipuisen dnf-kuva. Hymy tosin kertoo kivun keskelläkin hienosta päivästä.

Kiitos kaikille kanssajuoksijoille seurasta, huikeasta fiiliksestä, kannustuksesta ja erityisesti polven kanssa reitin varteen pysähdyttyäni "onko kaikki hyvin, pääsethän täältä pois?" - huolenpidosta. Teitte osaltanne päivästä ikimuistoisen ja hienon. Ja paljon onnea kaikille itsensä eilen Kolilla ylittäneille! Jokainen ultran selvittänyt on silmissäni supersankari ja kyllä vaan pitää todeta, että ovat ne kovat hyvin kovia poluillakin ja esim. naisten sarjan melkoisen ylivoimaisesti voittaneen Maija Oravamäen vauhti on omaani verrattuna ollut jotain ihan käsittämätöntä. Jos haluaa käydä omilla äärirajoillaan ja testata itseään, mutta ei välitä suurten kaupunkimaratonien hypestä ja ihmismassasta ja pitää asvalttihirviöitä enemmän metsästä ja järvistä, suosittelen Vaarojen maratonin kokeilua lämpimästi. Mutta en niin lämpimästi etten itse pääse ilmoittautumiskaaoksesta läpi ja mukaan ;)

p.s. Kun sitä kuitenkin mietitte, niin polvi on tällä hetkellä eilisiin tuntemuksiin verrattuna ihan ok. Selvisin työpäivästä ja kävelystä. Kokeilin ottaa kaksi juoksuaskelta - ei olisi kannattanut.

p.p.s. 34km taivalluksen saldona 0 irronnutta tai mustaa varpaankynttä, 0 rakkoa, 1 hiertymä (selässä ilmeisesti housujen vyötärösaumasta), 0 kipeää lihasta :)

Golfista Ferrariksi? (julkaistu 9.9.2014)

Mennyt vuosi, hieman reilukin, on ollut erityisesti urheilijaminälle aikamoista kasvamisen aikaa. Tietyllä tasolla olen tiennyt jo vuosia, että minusta ei koskaan tulisi huippu-urheilijaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Huippu-urheilijalla tarkoitan henkilöä, jolla on realistiset mahdollisuudet pärjätä lajissaan kansainvälisesti. Olympialajeissa raja on ainakin näennäisesti helppo vetää vaikkapa olympiakisoissa kilpaileviin, ei-olympialajeissa MM-tasolle, mutta ymmärtänette, minkä tasoista urheilijaa minä kutsun huippu-urheilijaksi.

Olen kilpaillut joskus Suomen edustusasussa yhdessä harrastamistani lajeista, olen voittanut henkilökohtaisen Suomen mestaruuden, olen kuulunut toisessa lajissa nuorten maajoukkuevalmennettavien ryhmään, mutta koskaan en mielestäni ole ollut huippu-urheilija. Ehkä ns. kansallista kärkitasoa, mutta oikeasta huippu-urheilijasta hyvin kaukana. Kokoajan olen myös tiennyt, että tuosta tasosta en tule nousemaan korkeammalle. En ole tahtonut riittävästi hankkiakseni tai edes yrittääkseni hankkia yhteistyökumppaneita ammattimaisen urheilun mahdollistamiseksi. Minulle on ollut kokoajan tärkeämpää elää urheilun sivussa myös normaalia elämää, siis opiskella ja käydä töissä, molempia yhtäaikaakin urheilun sivussa.

Ikuisesti jossiteltavaksi mysteeriksi jää, olisiko minulla edes ollut fyysisiä edellytyksiä kasvaa huippu-urheilijaksi missään lajissa, jos olisin sitä tosissani kokeillut. Tiettyä, työllä esiin kaivettua lahjakkuutta minussa varmasti on ainakin vähän. Mutta rehellisyyden nimissä, minulla taitaa olla korkeintaan viritetyn Golfin kone huipulle vaadittavan Ferrarin sijaan eikä se siitä muuksi muuttuisi edes päätä seinään hakkaamalla tai 30h viikossa harjoittelemalla.

Sen tiedän varmaksi, että pääni ei olisi huippu-urheilua kestänyt. Olen nähnyt läheltä monta ammattiurheilijan elämän kokeilua. Osa on siinä onnistunut ja myös nauttinut siitä, osalle on käynyt huonommin. Hyvin lähellä on tapaus, jolle tiedän ammattilais/huippu-urheilijan elämän ensimmäisten vuosien olleen henkisesti erittäin vaikeita, vaikka näennäisesti tulosten valossa homma sujuikin hyvin. Tämä tapaus tahtoi riittävästi, jatkoi yrittämistä sitkeästi ja nyt homma on lähtenyt uskomattoman hienoon nousukiitoon. Tämän naisurheilijan menestyksestä olen pohjattoman aidosti iloinen, sillä tiedän, ettei nykytilanteeseen olla päästy todellakaan helpoimman kautta.

Vielä lähempänä on tapaus, joka urheili ammatikseen useita vuosia nauttien kyllä itse tekemisestä eli urheilusta, mutta ei ammattilaisurheilijan elämän muista puolista. Sormet ja varpaat eivät riitä laskemaan niitä kertoja, kun olen tämän ihmisen edessä aloittanut katkeran "minä raukka en koskaan edes saanut kokeilla" - valitukseni ja tältä minut erittäin hyvin tuntevalta ihmiseltä tyynen vastauksen: "Usko pois, sinä et olisi tykännyt siitä elämästä". Vaikken aiemmin halunnutkaan sitä uskoa, tiedän nykyisin sen olevan täysin totta.

Pari vuotta sitten halusin vielä tiukasti pitää erityisesti omassa päässäni yllä uskoa, että minusta sitten voisi vielä tulla huippu-urheilija. Suusta tuli päästettyä muutama hölmö sammakkokin ja omissa ajatuksissa tuli luotua niin isoja kuvitelmia itsestä, että hävettää. Ajatusleikki ja Golfin pyrkimys kasvaa Ferrarien veroiseksi johti lopulta surullisen kuuluisaan viime kesään, kun kuvittelin olevani supernainen ja pystyväni leikkimään tulevaa huippu-urheilijaa, täyspäivätyöläistä sekä täyspäiväopiskelijaa samaan aikaan samoilla vuorokauden tunneilla kuin muillakin ihmisillä on käytettävissä.

Vaati vakavan sairastumisen alun ja ison pettymyksen, että tajusin pysähtyä miettimään, mitä oikein olin tekemässä. Käperryin pariksi kuukaudeksi omaan kolooni, kävin lenkillä juuri sen verran kuin huvitti ja pyyhin loppukesältä kaikki kisat pois kalenterista. Yhtäkkiä lenkillä käyminen olikin taas hauskaa ja riemu vain kasvoi talvella, kun päätin osallistua töiden sallimissa rajoissa mahdollisimman moneen hiihtokisaan. Olin aivan kauhean huono alkutalvesta, lopputalvesta hieman vähemmän huonompi, mutta jokaiseen kisaan lähdin vain siksi, että halusin. En siksi, että joku muu halusi tai siksi, että minun olisi pitänyt osoittaa jollekin jotain. Sain olla ihan rauhassa juuri se pikkuinen Golf Ferrareiden latumerkkinä ja iloita vaikkapa siitä, että en pelännytkään jotain alamäkeä tai siitä, että hävisinkin jollekin toiselle maaliskuussa enää puolet vähemmän kuin tammikuussa.

Keväällä ja kesällä sain kuin sainkin pidettyä kiinni tästä riemusta, vaikka välillä touhu meinasi taas karata lapasesta väärään suuntaan. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä toimii Joroisten kisa, jossa päädyin pitämään ilmoittautumiseni yleisessä sarjassa oikeiden huippu-urheilijoiden seassa ja pyöräilyosuuden alussa kuvittelinkin olevani yksi näistä huipuista. Tuon kuvittelun lopputuloksen tietänevät ainakin kaikki tätä blogia lukevat, eli huonosti kävi. Oman kasvuni huomasin kuitenkin siinä tilanteessa, kun istuin Joroisilla "keskeyttäneiden klubin" kanssa palautumisteltassa. Ylenpalttisen selittelytarpeen sijaan pystyin toteamaan, että hölmöilin itse ja ajoin omaan kuntooni nähden aivan liian kovaa pyörällä ensimmäiset 30km venäläispron perässä.

Koko tämä kirjoitus lähti kumpuamaan Iinan tekstistä. Tiedän, etten ole yksi niistä henkilöistä, joista teksti on saanut alkunsa, mutta kuitenkin tunnistan "vanhassa itsessäni" osan piirteistä, joista Iina kirjoittaa, enkä todellakaan haluaisi näitä piirteitä osaksi itseäni. Olen ollut juuri se vasta triathlonin aloittanut (joskin toisen lajin "kansallisen kärkitason" urheilija), joka on leijunut pää pilvissä selittäen, että minusta tulee kansainvälisen tason triathlonisti, ilman että olisin vielä osoittanut ilmiömäisiä kykyjä kyseisessä lajissa. Golfina Ferrareiden seassa hetken kokeiltuani voin kertoa, ettei tie Tiina Bomaniksi tai Kaisa Lehtoseksi ole kovin helppo saati lyhyt. Ja voin myös kertoa, etteivät ihan helpolla tule sellaisetkaan suoritukset, joilla päästään vaikkapa ikäsarjoissa Havaijille, kuten Venla, Maria ja Mirka tänä vuonna tekivät.

Siispä olen tyytyväisenä nykyään tämä huonosti viritetty Golf ja annan Ferrareiden olla Ferrareita. Onneksi meille Golfeillekin löytyy omia kisoja ja omia haasteita, vähintäänkin itsensä kehittämisessä. Lenkillä on kiva käydä oli se juoksuvauhti sitten 6, 5 tai 4 minuuttia kilometriä kohti. Siinä missä Ferrarit kisaavat Joroisilla puolimatkan SM-mitaleista, minä aion käydä pikakisassa perjantai-iltana ja olla reitin varressa lauantain puolimatkalaisia kannustamassa. Hiihdossa Ferrarit saavat kisata kärkisijoista ja minä pyrin nostamaan omaa tasoani pikkuhiljaa ylöspäin. Tästä Golfista ei koskaan tullut Ferraria, mutta ei tässä ihan ruosteessakaan vielä olla :)

Treeniviikot 34 ja 35, sekä heinä-ja elokuun yhteenvetoa (julkaistu 5.9.2014)

Alta löytyy hirmuinen listaus erilaisia treenijuttuja, siis viikot 34 ja 35, sekä lähinnä oman pään virkistämiseksi myös yhteenvedot sekä heinäkuusta että elokuusta. Viikolla 34 otin tarkoituksella aika kevyesti. Alla oli viikon 33 lopussa juostu Tahkon triathlonviestin puolimaraton ja toisaalta loma = enemmän treeniaikaa oli alkamassa kyseisestä viikosta alkaen. Kantapää kipuili melkoisesti Tahkon juoksun jäljiltä ja keli alkoi olla kesälomaani enteillen kylmempi ja sateisempi.

Viikko 35 puolestaan on ensimmäinen kesälomaviikoistani. Tein mukavaa ja monipuolista perustreeniä, mutta yritin olla keulimatta, kun kuitenkin tosiasia on, että keskimäärin treeniä ei ole tänä vuonna tullut edes 10h/vko. Sain tehtyä hyviä treenejä sekä juosten, hiihtäen että uiden ja otin sekaan myös vähän pyöräilyä lähinnä palauttavana treeninä, sekä myös aloitin heinä-elokuussa kisojen vuoksi hieman sivussa olleen voimaharjoittelun taas säännöllisemmin. Tässä siis kiinnostuineille tarkemmat tiedot treeneistä:

* * * * * *

Treeniviikko 34 (18-24.8.2014)

ma 18.8 (työt 11.30-20)

ap: uinti 45min / 2km

Valkeakosken hallissa Tommin kanssa, tekniikkaa ja kevyttä uintia

ti 19.8 (työt 11.30-20)

ap: Polkujuoksu 1h10min / 11km

Kevyttä ja kivaa menoa, jalka ei kipeä metsässä - töissä illalla kyllä, Birgitan polulla (Hääkivi - Sarvikas -reitillä)

ip: lihashuolto 20min

ke 20.8 (työt 8-16)

ip: juoksu 40min / 7km

Suoraan töiden jälkeen Ratinassa & Arboretumilla. Jalka kipeä.

to 21.8 (työt 7-15)

ip: Aquaplus -uintitreenit, 1h15min / 3km

Kevyet treenit ja hyvä fiilis.

pe 22.8 (työt 7-13, KESÄLOMAN ALOITUS ja lomallelähtöstressi)

LEPO (iltapäivä & ilta Helsingissä)

la 23.8 (LOMA)

ap: Rullahiihto P, 1h / 15km

pk-hiihtelyä, sis. 3*5min TT mäkeen

ip: Pyöräily (maantie), kevyt 1h / 25km

su 24.8. (LOMA)

ap: Polkujuoksu + sauvakävely 2h / 17km

Birgitan polulla (Hääkivi - Sarvikas - Paattakainen  -reitillä), juoksupätkät reipasta, sk-pätkiä välissä

ip: lepo ja Eliittikisaturistina Ratinassa :)

YHTEENSÄ vko 34, 8h10min

(juoksu/sk 3h50min, pyöräily 1h, uinti 2h, rullahiihto 1h, lihashuolto 20min)

* * * * * *

Treeniviikko 35 (25-31.8.2014 = LOMA)

ma 25.8

ap: Kuntosali 1h

Totuttelua pienen tauon jälkeen, jalat + core.

ip: Aquaplus -uintitreenit 1h15min / 3,2km

Melko kevyet treenit, hyvä fiilis.

ti 26.8

ap: Juoksu 1h20min / 10km + lihashuolto 20min

Verra 40min (sis.20min juoksutekniikkaa yms..) + nopeusvetoja radalla + verra 20min

ip: Rullahiihto P 45min / 10km

Kaatosateessa ja myrskytuulessa rimpuilua. Paha mieli ja huono treeni, joka loppui kaiken lisäksi ennen aikojaan...

ke 27.8

ap: Kuntosali 1h

Totuttelua, kädet + core

ip: Polkujuoksu 1h10min / 9km

Mukava pk-lenkki Kaupissa muutaman fb:stä löytyneen juoksukaverin kanssa

i: melonta 30min / 1,5km

Alkeiskurssin treeniä aallokossa, ks. oma postaus melontakokeilusta

to 28.8

ap: Pyöräily (maantie) 1h / 25km + lihashuolto 20min

Kevyttä pyörittelyä. Väsy keskiviikon treeneistä ja erityisesti kädet + kyljet aivan kipeät melonnasta.

ip: Aquaplus -uintitreenit 1h15min / 3,2km

Edelleen aika kevyttä menoa ja hyvä fiilis. Kädetkin vetreytyi melontakivuistaan treenin aikana.

pe 29.8

ap: Rullahiihto V, 1h / 15km

Verra 10min + 40min VK + verra 10min. Tosi raskasta ja ikävää..

ip: Juoksu 50min / 9km

Kevyttä hölköttelyä, jalat puhki aamusta.

la 30.8

ap: Rullahiihto P, 1h15min / 19km + Pyöräily (maantie) 1h / 25km

RH: Verra 30min + 2* 4 * 1min TT kovaa / 1min pal. / sarjapal. 10min + verra 20min, pyöräily kevyttä pyörittelyä

ip: lepo ja matkustus Kuopioon!

su 31.8

LEPO (Kuopiossa viettämässä 2vee synttäreitä)

YHTEENSÄ vko 35, 14h

(juoksu 3h20min, uinti 2h30min, pyöräily 2h, rullahiihto 3h, voima 2h, melonta 30min, lihashuolto 40min)

* * * * * *

HEINÄKUU 2014 yhteenveto

Juoksu (sis. myös polkujuoksu) 91km, 9h40min, 13 kertaa

Pyöräily 401km, 14h20min, 12 kertaa

Uinti 15,9km, 5h, 9 kertaa

Rullahiihto (p + v) 99km, 6h40min, 6 kertaa

Voima 2h15min, 3 kertaa

Lihashuolto 2h35min, 9 kertaa

YHTEENSÄ n.40h30min

* * * * * *

ELOKUU 2014 yhteenveto

Juoksu (sis. myös polkujuoksu ja sauvalenkit) 124km, 13h, 14 kertaa

Pyöräily 283km, 10h45min, 8 kertaa

Uinti 17,1km, 6h15min, 7 kertaa

Rullahiihto (p + v) 127km, 8h30min, 8 kertaa

Voima 2h20min, 3 kertaa

Triathlon 14km, 35min, 1 kerta

Melonta 1,5km, 30min, 1 kerta

Lihashuolto 2h 55min, 9 kertaa

YHTEENSÄ n.44h50min