sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Syyskuun treeniyhteenveto ja kolmas vuosineljännes (julkaistu 17.10.2014)

Vuodesta 2014 on ehtinyt kulua jo kolme neljännestä ja samalla kun vedetään syyskuu yhteen, on myös aika laskeskella, miltä treenivuosi kokonaisuudessaan näyttää tässä vaiheessa. Syyskuu ja oikeastaan koko kolmas vuosineljännes on ollut harjoituksellisesti koko vuoden parasta aikaa. Olen saanut tehtyä varsin hyviä treenejä ja kyseiseen ajanjaksoon sisältyy paljon kehittäviä juttuja, osa numerolapulla tehtyjä. Jalkavaivoja lukuunottamatta ei ole tullut yhtään sairaspäivää sitten huhtikuun alun, mikä on jo vuoden takaiseen verrattuna saa hymyilemään. Pyöräilykilometritkin ovat nyt kasassa tälle vuodelle ja päiväkirjaan kertyi hippusen yli 1600 pitkin hampain ajettua kilometriä. Tähän liittyen, olen lähdössä pyöräilyleirille etelään viikolla 15 eli huhtikuun alkupuolella - ilman pyörää :)
Syyskuussa treenitunnit paukkuivat ekaa kertaa tänä vuonna yli 50 ja ilahduttavaa on myös jo 200km lähennellyt rullahiihtomäärä, sekä se, että jalat kestivät kohtuullisesti sentään 15h jalkalenkkejä syyskuun aikana. Ei mitään urheilijan määriä, mutta ihan kohtuullisesti tuntuu kulkevan näinkin.

SYYSKUU 2014 yhteenveto

Rullahiihto (P+V) 13h5min / 196km, 10 kertaa
Juoksu + SK 15h15min / 139,5km, 13 kertaa
Uinti 6h45min / 16,7km, 5 kertaa
Pyöräily 3h15min / 78km, 3 kertaa
Voima 9h, 9 kertaa
Muu (melonta) 1h15min / 4km, 1 kerta
Lihashuolto 3h15min, 8 kertaa

YHTEENSÄ 51h45min / 434,2km, 49 kertaa

* * * * * *

KOLMEN VUOSINELJÄNNEKSEN yhteenveto (Tammi-syyskuu)

Hiihto (p+v) 61h30min / 812km
Pyöräily 67h / 1662km
Juoksu ja sauvakävely 78h30min / 735,5km
Voimaharjoittelu 45h35min
Uinti 29h55min / 81,7km
Rullahiihto (p+v) 34h30min / 511km
Triathlon 3h35min / 92km
Lihashuolto 18h20min
Muu 9h55min / 68km

YHTEENSÄ n.348h50min / 3962,2km


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti