En osaa pukea sanoiksi sitä tunnetta, minkä koin eilen lukiessani Elina Jouhkin taistelusta jälleen uusinutta syöpää vastaan Baba Lybeckin blogista. Elina on jo voittanut rintasyövän ja kaikki näytti hyvältä leukemiasta toipumisen osalta, kunnes viime viikolla hän sai kuulla leukemian uusiutuneen. Olen kilpaillut Elinan kanssa useissa samoissa pyöräilykisoissa, joista muistan hänet harvinaisen sydämmellisenä ja iloisena ihmisenä. Erityisesti mieleen on painunut viime keväinen Mustion tempo, jossa olimme molemmat ajamassa ja ihastelin hänen positiivista asennettaan.
Päivän pureskelin asiaa, mutta viimeistään Antti Hagqvistin tänä aamnuna heittämä kysymys siitä, olenko jo mukana, sai minut laittamaan sähköpostia Baballe ja ilmoittamaan sekä itseni, että Tommin mukaan Team Elina Jouhkiin. Haluan osoittaa paitsi tukeni hienon asian puolesta, myös arvostukseni Elinaa sekä myös kahdesta leukemiasta selvinnyttä Anttia kohtaan ihmisenä. En voi itse useammastakin terveydellisestä syystä liittyä SPR:n kantasolurekisteriin luovuttajaksi, joten ainoa tapani auttaa on puhua ja pitää omalta osaltani tärkeää asiaa esillä. Kannustankin kaikkia tätä tekstiä lukevia vähintäänkin vierailemaan kantasolurekisterin sivuilla tutustumassa asiaan.
Elinan tiimiin liittymisen myötä pintaan nousi myös ikävä ja kaipaus noin vuosi sitten syövän uuvuttamana poisnukkunutta rakasta ystävääni ja työkaveriani Anttia kohtaan. Antti lähti luotamme uusineen syövän tuoman pitkän taistelun jälkeen 29-vuotissyntymäpäiväänsä edeltäneenä yönä viime vuoden toukokuussa. Antti oli ihminen, josta kukaan ei voinut olla tykkäämättä ja muistan ikuisesti keskustelun, jonka kävimme hänen saatuaan tiedon uusineesta syövästä. Hänen tuolloin sanomiaan sanoja kannan mukanani aina ja niistä saan voimia silloin, kun itsellä on vaikeaa. Antti oli meille niin tärkeä, että hänen oli tarkoitus olla myös todistajana minun ja Tommin vihkimisessä maistraatissa. Hän ei kuitenkaan päässyt tilaisuuteen paikalle ollessaan juuri tuolloin rankkojen hoitojen uuvuttama. Emme kuitenkaan tahtoneet korvata Anttia kenelläkään muulla, joten menimme naimisiin ihan kaksin, vain maistraatin virkamiesten todistaessa tapahtunutta. Joka kerta vasenta nimetöntä katsoessani muistan myös Antin ja olen kiitollinen niistä kolmesta ja puolesta vuodesta, jotka hän oli osa elämääni.
Anttia ei olisi mikään voinut pelastaa, mutta Elinan ja monta muuta nykyistä tai tulevaa syöpäpotilasta toivottavasti vielä voi. Mukanaolollani Elinan tiimissä toivon lähettäväni hänelle tsemppiä ja voimia ison asian kanssa elämiseen. Kuten muutkin Elinan tiimiläiset, omistan harjoitteluni ja kesän kilpailuni Elinalle. Yhtäkkiä yksi jalkakipu tuntuu hyvin pieneltä asialta - siispä taidan lähteä nyt tekemään pyörälenkin, Elinan puolesta ja alla näkyvän Elinan moton kannustamana.
-
”Life may not be the party we hoped for, but while we are here, we might as well dance.”
-
Team Elina Jouhkin - nimeä kantavaan syöpäsäätiön keräykseen voi osallistua täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti