Tänään oli aika jännä (ja PITKÄ) päivä. Aamulla starttasin jo melkein tutuksi tulleella aamun klo 7.11 lähijunalla kohti sivistystä eli Tamperetta, olin kahdeksantuntisen töissä ja suoraan töistä suunnistin (kirjamellisesti) kohti Suolijärveä ja trail cupin viimeistä osakilpailua. Olin jo illalla pakannut jos minkälaisia asusteita mukaan, kun toinen sääennuste lupasi aurinkoa ja +21 astetta, toinen kylmää ja sadetta. Jälkimmäinen ennusteista osui lähemmäs totuutta, sillä taivas oli pilvinen ja pikkuisen alkoi ripsiä vesipisaroitakin juoksun aikana.
Viimeisen osakilpailun kunniaksi meitä polkujuoksijoita hemmoteltiin teknisesti kaikkein helpoimmalla reitillä, mutta helppoutta oli hieman kompensoitu muita osakilpailuja pidemmällä kisamatkalla. Oman juoksuni sujuikin, varmasti kivien ja juurien väljästä sijoittelusta johtuen, varsin mukavasti ja sain päätettyä cupin varmasti parhaalla juoksullani näistä neljästä koitoksesta. Lisäksi viime viikolla saamani muutamat vinkit polkujuoksutekniikasta olivat ilmeisesti iskostuneet päähän ainakin hieman, enkä tällä kertaa tuijotellut ihan kokoajan varpaisiini vaan pystyin katselemaan pidemmälle eteenpäin ja näin juoksu oli heti rennompaa.
Viimeinen osakilpailu sujui pääosin hiihtäjien hallinnassa, itse sijoituin tällä kertaa seitsemänneksi. Tulokset löytyvät täältä. Kokonaiskilpailuun laskettiin neljän parhaan osakilpailun tuomat pisteet, minulla siis kaikkien niiden kisojen, joihin osallistuin, ja kokonaispisteissä sijoituin cupissa kahdeksanneksi. Joskaan näillä sijoituksilla ei niin hirveästi ole väliä, pääasia oli hankkia uusia hauskoja kokemuksia ja kokeilla, olisiko minusta polkujuoksijaksi. Olihan minusta, ainakin hitaaksi sellaiseksi. Lisäksi, trail cup oli alusta loppuun ehkä parasta vastinetta osallistumismaksulle, mitä olen missään tapahtumissa saanut. Lisää polkujuoksusuunnitelmia on myös jo punottu. Niistä pääsen toivottavasti huomenna kertomaan lisää :)
Suolijärveltä suuntasin kohti illan toista koitosta. Sain nimittäin viime viikolla erittäin jännittävän, mutta innostavan kutsun kokeilemaan soutua. Soutukokemukseni rajoittuu muutamaan osallistumiskertaan yliopiston soutukurssille (soutulaitteilla Kupittaan urheiluhallissa!) ja satunnaiseen salilämmittelyyn soutulaitteen kanssa. En tietääkseni ole edes tavallisella mökkiveneellä soutanut kuin korkeintaan muutaman kerran elämäni aikana. Ennakko-oletuksena pelkäsin lähinnä kaatavani veneen tai aiheuttavani jonkin vastaavan katastrofin keskellä järveä. Joskin turvaa loi tieto siitä, että soutukokeilu tapahtuisi nelikossa, jossa olisi mukana kaksi kokenutta ja ihan oikeaa soutajanaista, joiden kutsumina lajia pääsimme kokeilemaan.
Ennen veteenpääsyä ensimmäinen haaste oli veneen kantaminen järveen, joka sekin aiheutti jo muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Seuraavana haasteena oli airojen kiinnittäminen ja veneen kyytiin nouseminen, joista niistäkin selvittiin kyllä hyvän opastuksen ansioista ilman sen kummempia kommervenkkejä. Lopulta suurin haaste (minulle) oli kuitenkin itse soutaminen. Aluksi en saanut tehtyä yhtään onnistunutta vetoa, vaan airot tuntuivat menevän ihan miten sattuu ja kädetkin olivat välillä melkein solmussa keskenään. Souturetki kuluikin välillä muiden pitämästä vauhdista airot ilmassa nautiskellen ja välillä yksin nelikon liikuttamiseksi rimpuillen, kun en pysynyt kenekään muun tahdissa. Tunnin yrittämisen jälkeen pystyin jo tekemään soutua etäisesti muistuttavia liikkeitä sen verran monta peräkkäin, että pääsimme hitaasti eteenpäin eli taaksepäin, mutta eipä ole soutumaailman kyllä minussa menettänyt minkäänlaista suurta lahjakkuutta.
Oli kuitenkin hienoa päästä kokeilemaan soutua. Tämän kevään teemana on selvästi ollut uusien asioiden rohkea kokeilu ja mukavuusalueelta poistuminen, mikä on yleensä ollut minulle varsin vaikeaa. Olen nauttinut täysillä näistä uusista kokemuksista eikä soutukokeilukaan ollut siinä mielessä poikkeus. Lisäksi erilaisten juttujen kokeileminen nostaa entisestään näiden itselle vieraampien lajien taitajien arvostusta. Enpä olisi uskonut, että telkkariruudulla niin yksinkertaiselta ja jouhealta näyttävä soutaminenkin voi olla niin vietävän vaikeaa, etteivät pää ja kädet pysyneet aluksi yhtään mukana siinä, miten olin airoilla sohimassa. Vielä näin bloginkin kautta halua lähettää isot kiitokset Niinalle ja Nooralle, sekä myös minua huomattavasti taitavammalle ensikertalaiselle Sinille. Oli kivaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti