Luin eilen pitkällä reissulla olevan ystäväni blogia. Tämä ystäväni edustaa monia sellaisia asioita, joita toivoisin löytyvän itsestänikin (vaan vielä en ole löytänyt). Hän on rohkea ja tekee jälleen pitkäaikaisista unelmistaan totta - kiitos erittäin kovan työnteon ja säästämisen. Ystäväni on myös ystävänä parasta mahdollista laatua. Hänen lähellään jokaisesta huonostakin päivästä tulee hyvä, mutta alituiseen höpöttävän ja nauravan ulkokuoren alta löytyy viisaasti ajattelevat aivot, sekä mikä tärkeintä erittäin hyvä sydän.
Kuitenkin, koska tämä ystävä ei nyt ole lähellä, vaan itseasiassa lähes niin kaukana kuin Suomesta voi päästä, täytyy tyytyä lukemaan hänen blogiaan ja vaihtamaan kuulumisia vaikkapa Facebookissa. Viimeisimmästä blogitekstistään luin ajatuksen, joka iski kovaa. Lyhykäisyydessään viisas ystäväni kirjoitti, ettei kannata keskittyä siihen, mitä itsellä ei ole ja toisella on, vaan toimia siten, että itsekin saisi sen, mitä toisella on, jos se on todella sitä, mitä haluaa.
Tajusin, että iso osa ajattelustani on ollut aiemmin negatiivisen kateuden sävyttämää. Olen ollut kateellinen muutamille ystävilleni, kun he ovat saaneet urheilla ammattimaisesti ja minä en. Olen ollut kateellinen toisille ystävilleni, kun heidän ei ole tarvinnut opintojen ohessa käydä töissä, vaan ovat saaneet nauttia opiskelijaelämän vapauksista ja viettää lukukausia vaihdossa ulkomailla. Olen ollut kateellinen ihmisille, joilla on enemmän rahaa ja jotka ostelevat hienoja asioita ja matkoja. Olen tuntenut itseni pieneksi ja surkeaksi, keskinkertaiseksi ja välillä jopa huonoksi.
Vaan samassa prosessissa, kun olen käsitellyt siirtymistä oikeasta urheilijasta harrastelijaksi, olen käsitellyt mielessäni myös näitä muita asioita. Ja tajunnut, että loppujen lopuksi olen itse muovannut elämästäni juuri sen näköisen kuin se on nyt. Minä itse jäätin taakseni Turussa auki olleet kiinnostavat ovet, koska Tampereella oli jotain vielä tärkeämpää kuin ura tai siihen liittyvät hienot asiat - yksi harvoista päätöksistäni, jota en ole katunut päivääkään. Minä itse halusin palata takaisin töihin oltuani yhden 3kk pelkkä opiskelija. Minä itse en ole koskaan pyrkinyt aktiivisesti edistämään ammattimaisen urheilun mahdollisuutta muuten kuin käymällä lenkillä. Ihan itse olen tainnut olla ajoittain niin kateuden sokaisema, etten ole edes tajunnut kaikkea sitä, mitä minulla on ollut.
Olen oivaltanut, että minulla onkin itseasiassa paljon asioita, joista joku muu ehkä on kateellinen. Minulla on ympärillä pieni, mutta tiivis tärkeiden ihmisten tukiverkko. Minulla on ammatillinen tavoite ja päämäärä, jota kohti etenen hitaasti mutta varmasti joka päivä. Minulla on työpaikka ja mahtavat työkaverit. Minulla on oma koti. Minulla on rakas harrastus, joka on seurannut mukana kohta 20 vuotta ja jonka kautta tuntuu avautuvan yllättäviä ovia ja mahdollisuuksia. Minulla ei ehkä ole mitään loisteliasta tai erityisen hienoa, mutta ehken ole erityisen loisteliasta tai hienoa ihmistyyppiäkään.
Vaan sen olen päättänyt, että yksi unelma ja hyvää kateutta aiheuttanut juttu ei jää toteutumatta. Polkukärpänen nimittäin puraisi ja ehdin jo ilmoittautua seuraavaan koitokseen, nimittäin NUTS Karhunkierrokselle. Onnekseni pitkät matkat oli jo loppuunmyyty, joten osakseni jäi "vain" 31km kisa. Vaan se todellinen unelma ja haave elää ulkomailla. Vielä jonain vuonna minä juoksen pitkän vuorijuoksukisan Alpeilla. Ensin kerään kuntoa ja kokemusta Suomen poluilta ja yritän vimmatusti säästää matkakassaa. Viimeistään vuonna 2017, kolmenkympin kriisissä, on tämän unelman aika toteutua.
p.s. Erityisen hienoa on juuri nyt, että voin sanoa, etten ole yhtään kateellinen, vaan pelkästään aidosti iloinen Havaijilla Suomen aikaa tänään illalla elämänsä jännittävimmässä paikassa kisaavien urheiluystävieni puolesta. Paljon onnea matkaan Venla, Mirka, Maria ja Tatu!!!
p.p.s. Amy olet paras ja jännityksellä jo odotan kertomuksia Etelä-Amerikasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti