tiistai 26. tammikuuta 2016

Yhden polven tarina (julkaistu 19.7.2015)

Eilen kiertelin aamun juoksulenkillä Varkauden keskustaa ennen Joroisten kisaturistiksi siirtymistä. Tunsin taas pienen, tai oikeastaan aika ison, vihlaisun vasemmassa polvessa. Tajusin juostessani, että tuosta helteisestä keppien kanssa vietetystä kesästä 2010 on jo viisi vuotta. Ekan kerran vasen polvi ilmoitteli olemassaolostaan kesällä 2006, jolloin särkylääkkeiden ja kortisonipiikkien avulla sain vielä ajettua SM-mitalikertymän valossa varsin onnistuneen pyöräkesän.
Seuraavat neljä vuotta polvi kipuili enemmän ja vähemmän, muttei kuitenkaan niin paljon kuin kesällä 2006. Pystyin ajamaan ns. elämäni kesän 2009 ja voitin ekan ja ainoan yleisen sarjan henkilökohtaisen Suomen mestaruuteni. Kesästä 2010 piti tulla vieläkin parempi, kunnes eräänä kesäkuun alkupuolen iltana kuului putkelta mutkan jälkeen kiihdyttäessä iloinen ”poks”. Yhdellä jalalla pyöritellen selvisin takaisin 10km päässä odottaneelle autolle toivoen, että kipu jossakin kohtaa hellittäisi, mutta pari päivää kotona sopivasti valmiiksi odottaneiden keppien kanssa klenkattuani menin lopulta lääkäriin.
Tästä kuosista lähdettiin liikkeelle, onneksi. Kuvassa muuten vieruskaverina tuore lottotyttö ja yksi Suomen kovimmista kestävyysurheilijoista ja kestävyyslajien Rion olympiatoivoista tällä hetkellä. Todistetusti olen ainakin kerran elämässäni voittanut Lotan ;)
Tästä kuosista lähdettiin liikkeelle, onneksi. Elämäni pyöräkunnossa, painoa 62 tai 63kg. Kuvassa muuten vieruskaverina tuore lottotyttö, joka on myös yksi Suomen kovimmista kestävyysurheilijoista ja kestävyyslajien Rion olympiatoivoista tällä hetkellä. Todistetusti olen siis ainakin kerran elämässäni voittanut Lotan ;)
Magnettikuvat kertoivat yhdelle tamperelaisen urheilulääkäriaseman huippuortopedille jotain. Ohjeeksi sain lepoa ja varovaista liikuntaa ainakin kaksi viikkoa ja sitten katseltaisiin uudestaan. Maltoin viikon, ehkä hieman reilun, jonka aikana kipu ei hellittänyt yhtään eikä jalan päälle edelleenkään voinut varata. Etsin ja tutkin, kunnes löytyi lääkäri, joka oli Turussa ja netin mukaan paitsi kaupungin suurimman palloiluseuran luottolääkäri, myös yksi niistä harvoista suomalaisista ortopedeistä, joilla todennäköisesti olisi spesifiä osaamista juuri sellaisiin vammoihin, jonka uskoin polvessani olevan.
Tälle toiselle lääkärille samat magneettikuvat kertoivat huomattavasti enemmän kuin tamperelaiskollegalleen ja ensimmäinen asia, jonka kuulin ja jota olin osannut odottaa, oli ettei jalasta tulisi enää toimivaa ilman isoa leikkausta. Varovaisen kysymyksen jälkeen kuulin edelleen, että onneni oli olla urheilija, sillä tavalliselle pulliaiselle vamma ja sen vaatima leikkaus olisivat voineet tarkoittaa sitä, että pelkän kävelyn uudelleen opettelussa olisi voinut mennä yli vuosi. Itsehän sain kuitenkin nälkävuodelta kuulostaneet arvion, että todennäköisesti 6kk leikkauksen jälkeen voisin osata taas kävellä ilman apuvälineitä.
Lopulta pääsin leikkauspöydälle elokuun alkupuolella lääkärin kesäloman ja vakuutusyhtiön tupeksinnan vuoksi odottaessani. Toisaalta, kisakesä oli jo kuitenkin ohitse ja olin epätietoinen sen suhteen voisinko enää tulevaisuudessa urheilla, niin kiirettä ei varsinaisesti ollut. Iso leikkaus sujui hyvin. Muistona siitä ovat näin viiden vuoden jälkeen kolme pitkää ja kaksi lyhyempää arpea sekä isolta alueelta täysin tunnoton iho polven ympäristössä. Tarkalleen en tiedä enkä halua tietää, mitä kaikkea jalassani tehtiin, mutta maallikolle ymmärrettävästi tiivistettynä polvilumpiota siirrettiin ja nivelsiteitä uudelleenrakennettiin käsitykseni mukaan jostain päin takareittä otetuilla palasilla.
Morfiinihuuruinen polvipotilas muistaakseni toisena päivänä leikkauksen jälkeen.
Morfiinihuuruinen polvipotilas muistaakseni toisena päivänä leikkauksen jälkeen.
Kuntoutuminen alkoi ensin kolmen viikon ehdottomalla pakkomakaamisella, kun polvea ei saanut päästää taipumaan yhtään astetta. Liikuin ainoastaan avustajan tuella vessaan, jossa sielläkään en voin käydä yksin vaan jonkun piti tulla mukaan pitämään jalkaa suorana. Onneksi lapsuudenkotini oli ja on edelleen Turussa, niin hoitajia löytyi leikkauskaupungista, eikä tarvinnut matkustaa leikatun jalan kanssa omaan kotiin Tampereelle. Viikkojen edetessä aloitin keppilenkkeilyn lapsuudenkodin pihalla, postilaatikolle, kadun päähän, hiekkatien päähän..
Syyskuun alkuun palasin Tampereelle ja yliopistolle opintojen pariin, sekä aloitin myös työt nykyisessä työpaikassani eli Koskarin Intersportissa kepeistä huolimatta lääkärin ja fysioterapeutin luvalla, koska halusin päästä kiinni normaaliin elämään. Mahdoin olla varsinainen näky kun keppieni kanssa hyppelin läpi myymälän kassalle, jossa sitten pystyin työskentelemään muutaman tunnin ilta- ja viikonloppuvuoroja alkuun pääasiassa yhdellä jalalla seisten.
Polvi ja tikkujalka kuudentena päivänä leikkauksen jälkeen. Näyttää varsin vaatimattomalta, totuus hieman toinen.
Polvi ja tikkujalka kuudentena päivänä leikkauksen jälkeen, paino jo alle 50kg. Näyttää varsin vaatimattomalta, totuus hieman toinen.

Itkua vääntäen, kipua jääpusseilla turruttaen jumppasin ja taivuttelin polvea joka päivä enemmän ja enemmän. Kolmen viikon suoranapitäminen oli tehnyt polvesta jäykän ja ensimmäisen kerran taivuin pyörittämään fysioterapeutin kuntopyörän polkimia kokonaisen kampikierroksen marraskuun lopussa, reilut 3 kuukautta leikkauksen jälkeen. Ensimmäiset kokonaiset päivät ilman keppejä etenin joulukuussa, melko tarkalleen 4 kuukautta leikkauksen jälkeen ja varovaiselle hiihtolenkille lähdin tuosta hetkestä pari viikkoa myöhemmin, kisaladuille puolestaan tammikuussa n. 5kk leikkauksesta. Jälkitarkastuksessa aiheutin hämmennystä toipumistahdillani.
Normaalin liikkuvuuden ja täysin normaalin kävelyn saavutin maalis-huhtikuussa 2011, eli n. 8kk leikkauksesta ja 10kk loukkaantumisesta. Huhtikuussa myös juoksin ensimmäiset pienet lenkit. Kesällä 2011 pystyin jo ajamaan muutamia pyöräkisoja, esimerkiksi paritempossa SM-hopeaa Venlan kanssa 10kk leikkauksen jälkeen, sekä kokeilin triathlonia. Kunnollisen uintitekniikanhan olin opetellut osana kuntotusprosessia syksyllä 2010. Päivälleen vuosi leikkauksesta osallistuin ja selvisin maaliin perusmatkan triathlonkisassa (1500m uintia, 40km pyörää, 10km juoksua). Tuo päivä oli yksi elämäni onnellisimmista. Tunsin pystyväni mihin vain.
Ekat pyöräkisat tiukasti teipatulla "uudella polvella" toukokuussa 2011, lähes päivälleen 9kk leikkauksesta. Fiilis ja ilo suunnattoman korkealla.
Ekat pyöräkisat tiukasti teipatulla ”uudella polvella” toukokuussa 2011, lähes päivälleen 9kk leikkauksesta. Fiilis ja ilo suunnattoman korkealla.
Mutta kuten postauksen ensimmäisestä lauseesta voi päätellä, ei polvi ole täysin kivuton vieläkään, lähes viisi vuotta leikkauksen jälkeen. Se on parempi kuin koskaan, nyt kun vamman ja loukkaantumisen taustalla ollut rakenteellinen vika korjaantui lumpiota ”siirtämällä”, mutta edelleen se kipeytyy herkästi vaikkapa kaatumisista tai liian äkkinäisistä käännöksistä/vääntymisistä. Polvi ei kestä määräänsä enempää juoksua, luisteluhiihtoa tai pyöräilyä ja ratapyöräilyn jouduin lopettamaan kokonaan. Loukkaantuminen aiheutti myös sen, että koko kilpapyöräilyura käytännössä loppui, sillä uudelleen loukkaantumisen pelko (eli kaatumisen pelko) kasvoi niin suureksi, että se aiheuttaa totaalisen lamaantumisen pyörän päällä ryhmän keskellä eikä ajamisesta tule enää mitään. Pari vuotta yritin paluuta, mutta nyt olen jo tajunnut luovuttaa asian suhteen ja keskittynyt muihin lajeihin.
Kaikkiaan polvi aiheutti varsin suuren muutoksen itse fyysiseen tekemiseen viisi vuotta sitten ja sen kuntoon saaminen oli elämäni kovin urheilusuoritus. Kuitenkin, koen että huomattavasti kovempi haaste kuin fyysinen kuntoutuminen, oli se haaste, minkä loukkaantuminen asetti henkiselle puolelle. Elokuussa 2010 olin syvemmällä pimeässä montussa kuin koskaan. Ajoittain tuntui, ettei millään ole väliä ja mikään ei kiinnosta, mutta onneksi välillä muistin, että kysymys ei kuitenkaan ole kuin yhdestä polvesta ja todennäköisesti yhdestä urheilu-urasta, joka sekään ei ollut koskaan ollut ainoa suunnitelmani elämälleni.
Ja tässä mennään nyt. Kaikenlaista puuhastelua, nautiskelua, iloa ja välillä vähän vähemmänkin iloa. Kun kuitenkin mietitte, painoa tässä kuvassa lähes grammalleen 60kg.
Ja tässä mennään nyt. Kaikenlaista puuhastelua, nautiskelua, iloa ja välillä vähän vähemmänkin iloa. Kun kuitenkin mietitte, painoa tässä kuvassa lähes grammalleen 60kg. Kuva: Niina Mäenpää.
Syömishäiriötaustalla oli helppo lipsua syömättömyyteen sängyssä maatessa. Söin vain pinaattikeittoa ja vanukkaita. Lopulta laihduin 15 kiloa. Kesäkuun alun 62kg oli elokuun lopulla 47kg, joka 171cm pitkässä varressa on lopulta aika vähän. Ennen yhden jalan kyykyissä sarjoja 100kilolla tehneet jalat, erityisesti leikattu vasen, näyttivät pieniltä tikuilta ja voimat olivat kaikki hävinneet kolmessa kuukaudessa. Onneksi tahto kyetä vielä urheilemaan oli sen verran kova, että kun syksyllä pääsin kuntouttamaan jalkaa, sain myös itseni syömään ja tilanne ei päässyt pahemmaksi.
Liikkumismahdollisuuksien lisääntyessä ja polven toipuessa mieli parani samaa tahtia. Samalla löytyi myös tietynlainen liikunnan ilo, joka kieltämättä oli ollut kateissa viimeiset vuodet vain tiukasti kohti tiettyä päämäärää ja menestystä kohti puskiessa. Näin viisi vuotta myöhemmin olen oikeastaan iloinen siitä, että oravanpyörään tuli stoppi, joka pakotti käymään itseni kanssa ainakin sen keskustelun, että haluanko urheilla itseni vuoksi vai jonkun ulkoisen tekijän vuoksi. Vastaus ja lupaus, jonka itselleni annoin, oli että urheilen jatkossa vain itseni vuoksi ja siksi sen pitää olla kokoajan kivaa. Siksi nykyään harhailen ja teen kaikkea, mutten mitään kunnolla. Ja juoksen, kuten eilenkin aamulla, useimmilla lenkeillä polvikivun läpi, kunnes se unohtuu auringonnousua tai puskasta lentoon lähtevää lintua ihmetellessä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Loka- ja marraskuun kuukausiyhteenvedot. (julkaistu 3.12.2014)

Tässä loka- ja marraskuun kuukausiyhteenvedot, sekä lopussa myös yhteenlaskettuna kuluvan vuoden ensimmäiset 11 kuukautta. Lokakuussa kävin Vaarojen maratonilla, aloitin treenaamaan Villen kanssa, sauvakävelin sauvakävelemästä päästyäni kipuilevan polven kanssa, aloitin hiihtokauden putkessa ja hiihdin syksyn viimeistä kertaa rullilla. Marraskuussa puolestaan kävin Pyrinnön junnuleirillä Villen seurassa, aloitin ulkohiihtokauden niin Lempäälässä kuin Rovaniemelläkin ja nautiskelin siitä tunteesta, kun mihinkään ei piiiiitkästä aikaa satu ja urheilu tuntuu mukavalta.

Lokakuu 2014

- Juoksu + SK 25h30min / 187,5km, 18 kertaa
- Rullahiihto 1h30min / 22km, 1 kerta
- Hiihto 4h45min / 72,5km, 3 kertaa
- Voima 6h10min, 7 kertaa
- Uinti 3h45min / 8km, 4 kertaa
- Lihashuolto 3h40min, 9 kertaa

Yhteensä 45h20min / 290km / 42 kertaa

* * * * * *

Marraskuu 2014

- Juoksu + SK 10h20min / 93,5km / 15 kertaa
- Hiihto 26h40min / 377,5km / 17 kertaa
- Voima 6h25min / 7 kertaa
- Uinti 1h / 2,7km / 1 kerta
- Lihashuolto 2h35min / 7 kertaa

Yhteensä 47h / 473,7km / 47 kertaa

* * * * * *

Vuosiyhteenveto (Tammi-marraskuu)

- Hiihto (p+v) 92h55min / 1262km
- Pyöräily 67h / 1662km
- Juoksu + SK 114h20min / 1016,5km
- Rullahiihto (p+v) 36h / 533km
- Voima 58h10min
- Uinti 34h40min / 92,4km
- Triathlon 3h35min / 92km
- Lihashuolto 24h35min
- Muu 9h55min / 68km

Yhteensä 441h10min / 4725,9km


Treeniviikko 48: autossa 20h, ladulla 15h. (julkaistu 30.11.2014)

Kuluvan viikon vietin siis pohjoisen lumilla hiihdellen. Vakaa aikomus oli tehdä myös muutamia juoksulenkkejä, mutta tuo vakaa aikomus unohtui, kun iski hirveä hinku vain kerätä kilometrejä ladulla (ylläri). Urheilullisen loman paikaksihan Rovaniemi on varsin kiva monestakin syystä. Olosuhteet urheilemiseen ovat varsin mainiot. Mutta sitten jos ja kun huvittaa tehdä muutakin, on kuitenkin keskisuuren kaupungin palvelut lähellä ja ainakin itse pyörin kaupungissa varmaan saman verran kuin hiihtoladulla.
Kuluvan viikon kovin suoritus on ehdottomasti ollut edestakaisin Lempäälä-Rovaniemi -välillä yksin ajetut automatkat. Fiksun ihmisen toimintaa tämä tällainen, että ajelee 20h autolla voidakseen viettää kohteessa käytännössä viisi kokonaista päivää… Vaan aina ei kai tarvitse toimia järjellä, vaan mennä vaan tunteella ja niin tein kyllä tämän lomaviikon kanssa. Kannatti :)
IMG_20141128_185234

Treeniviikko 48 (24.11-30.11)

ma 24.11 
ap: 10h matkustus Rolloon
ip: Hiihto V 1h / 15km
Kevyttä hiihtelyä automatkan kangistamalla ololla. Nälkä ja väsy, mutta niin hyvä mieli siitä, että maa ympärillä oli valkoinen.
ti 25.11
ap: Hiihto P 2h / 29km
Peruslenkkiä ja pientä vetokokeilua, liikenteessä todennäköisesti ladun liukkaimmilla (myös valitettavasti ylämäissä) suksilla.
ip: Hiihto V 1h / 15km
ke 26.11
ap: Hiihto V 3h20min / 52km
Viikon ainoa melkein överiveto, koko reissu pelkällä vedellä ja yhdellä pikkugeelillä.
ip: Lihashuolto 30min ja syömistä :)
to 27.11
ap: Hiihto P 2h30min / 35km
Viikon ainoa edes pikkupakkasen lenkki. Rentoa lipsuttelua :)
ip: Hiihto V 1h / 15km
  Muutamia "kiihdytyksiä" erilaisiin maastonkohtiin, tyhjästä ladusta nauttimista.
pe 28.11
ap: Hiihto P 1h25min / 20km
Puolilipsuvin suksin verraa ja 4*5min vedot.
ip: Hiihto V 1h35min / 22km + lihashuolto 30min
Peruskevyttä hiihtelyä.
la 29.11
ap: Hiihto V 1h / 15km
Pikkulenkki aamulla ennen kotiinlähtöä.
ip: 10h matkustus kotiin.
su 30.11
ap: Aamulenkki 20min / 3,5km + lihashuolto 40min
Koko päivä koomailua. Onneksi tuli Rukan kisat telkkarista..

YHTEENSÄ vko 48 n. 16h50min

(Hiihto 14h50min, juoksu 20min, lihashuolto 1h40min)

Urheilevan seisomatyöläisen päivittäinen aktiivisuus (julkaistu 21.11.2014)

Erilaiset aktiivisuusmittarit ovat viimeisen vuoden aikana olleet kovassa huudossa urheilijoiden, kuntoilijoiden, laihduttajien ja oikeastaan ihan kenen tahansa mielessä. Työni puolesta pääsin käsiksi Polarin Loop -rannekkeeseen heti viime vuoden alusta ja kesäkuussa hankin ranteeseeni saman firman V800 "huippumittarin", jossa oli ensimmäisenä urheilijoille tehdyistä rannetietokoneista myös aktiivisuusmittaus. Nythän kyseinen ominaisuus on ilmestynyt myös niin Suunnon kuin Garmininkin lippulaivamalleihin ja esim. Polarin edullisempaan M400 -mittariin.
Itselleni aktiivisuusmittaus on hauska lisä muuten erittäin hyvin toimivassa mittarissa ja välillä on hauska seurailla esim. päivän aikana otettuja askeleita tai vastaavaa. Suurin hyöty aktiivisuusmittauksesta on ainakin tilanteessani olevalle (harrastelija)urheilijalle palautumisen ja rasituksen seurannassa, kun mittari laskee kumulatiivista rasituskäyrää ottaen huomioon myös arkiaktiivisuuden, joka tässä työssä on suhteellisen suurta, vaikkei varsinaisesta fyysisestä työstä olekaan kyse. Aktiivisuuden määrästä paras esimerkki lienee se, että vaikka olen asettanut mittarin ja sen tavoitteet "ammattiurheilija" -asetuksiin, täyttyy minulla lepopäivinäkin aktiivisuustavoite (vastaa n.1h45min reipasta juoksulenkkiä) yleensä jopa 150 prosenttisesti pelkällä töissä "olemisella" eli 110m pitkän kaupan päästä päähän ravaamisella - vähän eri menoa siis kuin toimistotyöläisellä, jolla ei aktiivuustavoitteet tahdo täyttyä vaikka miten jumppaisi ja lenkkeilisi joka ilta.
Tässä kuitenkin ihmeteltäväksi aktiivisuustiedot tämän viikon kahdelta eri päivältä, tiistailta ja keskiviikolta, joista tiistai oli työpäivä ja keskiviikko vapaapäivä.

TIISTAI

Taustat: Työpäivä klo 8-16 + yhteislenkki klo 18, aktivisuustavoitteesta (ammattiurheilija) täyttynyt 247%.
Tiistai1811
Tiistain aktiivisuus Polarin Flow -nettipalvelusta otettuna kuviona.
Tällainen oli päivän tarkempi sisältö, jota voi myös seurata oheisesta aktiivisuuskellotaulusta (mitä tummempaa sinistä, sen kovempi meno, valkoinen on nukkumista, harmaa istumista):
6.30 Herätys, pikaiset aamutoimet ja ulos ovesta. Unta takana 7h17min ja aamulla todella vaikea herätä.
7.05 "Pikakävelyä" juna-asemalle, 7.11 junan kyytiin ja 11min junamatkan jälkeen kävely junalta töihin.
7.30 Työpäivän aloitus ja aamukahvin epätoivoista hörppimistä samalla
7.30-16.30 Työpäivä, pääasiassa myymälässä pyörimistä, aamulla (9-10) ja päivän mittaan muutenkin jonkin verran toimistohommia. Lounastauolla puoli yhden nurkilla. Nämä istumiset näkyvät vaaleina kohtina muuten melko sinisen eli aktiivisen työajan lomassa.
16.45-17.45 Asioilla käymistä ja autoilua.
18.00 Aquaplussan triathlonporukan mukana 1h15min / 14km  juoksutreeni Pyynikillä (treeniä kuvaavat kuvan sydämet).
19.30 Autoilua kotiin
20 -> Kotona möllöttämistä & syömistä, netissä pyörimistä. Mittarin lataus näkyy kellotaulussa mustaraitaisena.
23 Nukkumaan!

KESKIVIIKKO

Taustat: Yllättäen ilmaantunut vapaapäivä, jonka kunniaksi nukuin tavallista myöhempään. Kaksi treeniä, välissä kerrankin EI MITÄÄN menoa. Aktiivisuustavoitteesta täyttynyt 296%.
Keskiviikko1911
Keskiviikon aktiivisuus
Ja tällaiselta näytti keskiviikko aikataulullisesti:
8.00 Herätys (unta 8h33min ja jee, olo ihmismäinen ja pirteä!). Aamiaista, samalla vähän hommia koneella
10.00 Hiihtämään (autolla, vaikka matkaa onkin surkeat 3km) ja perinteisen hiihtoa 1h30min
12.00 Takaisin kotona, kotitöitä, ruuanlaittoa
13.00 Lounasaika :)
13.30 - 17 Loikoilua ja möllöttämistä kotona, kuten ehkä huomaatte - ihan aloillaan on kovin vaikea pysyä. Luksuksena kahdet(!!) päiväunet klo 14.45 ja uudestaan klo 15.30 :)
18.00 Uudestaan hiihtämään (jälleen autolla) ja vapaan hiihtoa 1h.
19.30 Kauppareissua, ruuanlaittoa yms.. puuhastelua
20.30 Loikoilua, telkkarisarjojen tuijottelua koneelta..
23.30 Nukkumaan!
Työpäivisin siis on käytännössä aina täystohina päällä aamusta iltaan. Iltavuoropäivinä herään kuudelta, että ehdin edes vähän urheilla ennen töitä ja ilta sitten sujuukin kokoajan pikkusykkien ympäri myymälää. Aamuvuoropäivinä herään kuudelta, että ehdin töihin ja sitten yleensä samalla höngällä hoidan päivän treenit ja muut purkkiin ennen kuin illalla 14-15 tuntia aamulla lähtemisen jälkeen pääsee takaisin kotiin, syömään ja nukkumaan.
Silloin harvoin, kun on ohjelmassa vapaapäiviä, joita ei ole pyydetty mitään (esim. kisoja) varten eikä ole mitään ohjelmaa, olen hyvällä omalla tunnolla erittäin laiska. En todellakaan siivoa, käy kenenkään luona, tapaa ystäviä, pyöri kaupoissa tai tee mitään muutakaan älyllistä, saati fyysistä toimintaa vaativaa. Tämän viikon keskiviikkovapaa oli juuri tällainen, sillä sen olemassaolosta sain tietää vasta tiistaina ja en siis ehtinyt täyttää päivää millään ohjelmalla (ellei nukkumista lasketa) :)

Viisi syytä, miksi tykkään työstäni (julkaistu 13.11.2014)

Aivan liian usein saan yhä edelleen vastata kysymyksiin siitä, miksi olen korkeakoulututkinnolla töissä urheilukaupassa myyjänä. Monille kaupanala on ammattiala, jossa käydään kääntymässä, kun opintotuki ei riitä. Mutta väittäisin, että ainakin oman erittäin epätieteellisen empiirisen tutkimukseni mukaan urheilukaupassa tehdään muuhun kaupanalaan verrattuna poikkeuksellisen pitkiä työuria ja myös minun työkavereistani löytyy onnekseni muutama alan todellinen konkari, joiden osaaminen ja ammattitaito on vertaansa vailla.

Minä en pikkutyttönä haaveillut olevani isona urheilukaupan täti. Toiveammattejani olivat mm. eläinlääkäri (kariutui allergioiden mukana), opettaja (kariutui ysiluokan TET-viikon aikana vanhalla ala-asteellani), urheilija (taidatte tietää jo tarinan), lakimies (kariutui siihen kun pääsykoekirjoja lukiessani tajusin, ettei ole yhtään minun juttu sittenkään), poliitikko (kariutui vuoden sisältä asiaa katseltuani), diplomaatti (osittain ks. edellinen), tutkija (yhä kummittelee mielessä ajatus jatko-opinnoista "sitten joskus")... Ajatus urheilukaupasta sinä omana alana on kasvanut matkan varrella.

Nykyisessäni työssäni olen ollut n.4,5 vuotta. Kun aloitin, olin juuri toipumassa polvileikkauksessa, mutta lääkärin ja fysioterapeutin näytettyä vihreää valoa, ryntäsin intopiukassa töiden pariin opintojen ohessa keppien kanssa köpötellen. Hammasta purren ja särkylääkkeitä syöden sinnittelin ensimmäiset kuukaudet, kun halu oli niin kova olla juuri tässä paikassa töissä. Halu ja yritys kannatti - tässä sitä ollaan. Matkan varrella eteeni on myös rakentunut urapolku, jota etenen hitain mutta varmoin askelein. Päämäärä häämöttää jossain, mutta onneksi urheilu on opettanut nauttimaan myös matkasta kohti päämäärää :)

5 syytä, miksi tykkään olla töissä urheilukaupassa

1. Rakastan urheilua ja kaikanlaisia urheilutavaroita. Suhtaudun suurella intohimolla erityisesti omaa sydäntä lähellä olevien lajien varusteisiin ja erityisesti vaatteisiin. Muuten en ole erityisen kiinnostunut muodista, mutta urheilumuoti kiinnostaa. Toissaviikkoisessa Skiexpossa en tainnut katsella juuri muuta kuin talviuutuuksien muotinäytökset. Jokapäiväisessä työssä joskus aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää, ettei muilla (lue: asiakkailla) ole välttämättä samanlaista paloa uuteen hiihtotakkiin kuin minulla, mutta parhaita hetkiä ovat ne, kun saa asiakkaankin innostumaan jostain tavarasta edes lähes yhtä kovasti kuin itse on innostunut. Ekstrabonusta kaltaiselleni välineurheilijalle on toki myös se, että työssäni pääsen kuulemaan ja kokeilemaan uutuusjuttuja monesti jo paljon ennen kuin tavallinen kuluttaja edes saa tietää niistä.

2. Urheilukauppaan tuntuu kasautuvan niin myyjiksi kuin esimerkiksi maahantuojille samanhenkistä, hienoa porukkaa. Yksi tämän työn parhaista puolista (erityisesti omassa työpaikassani) ovat työkaverit ja tietynlainen omanlaisensa ilmapiiri, jollaista en voisi kuvitella juuri mihinkään muuhun työyhteisöön. Ominaispiirteensä tuo myös se, että työyhteisössä on tasaisesti sekä naisia, että miehiä, joten perinteistä naisvaltaisten työpaikkojen nillitystä esiintyy harvinaisen vähän.

3. Pidän ihmisten kanssa työskentelystä. Vaikka olenkin perusluonteeltani melkoisen ujo ja hiljainen, siis oikein perinteinen turkulainen mölli, häviää tuo piirre (onneksi) työtilanteissa. Todennäköisesti liittyen heti ensimmäisenä mainittuun intohimoon ja innostukseen, olen ns. omalla maalla erityisesti omien lajieni tavaroiden parissa ja unohdan samalla sen, että olen oikeasti arka ja pelokas. Työpaikkani läpi kulkee kymmeniätuhansia ihmisiä joka kuukausi. Uudet kohtaamiset muovaavat jokaikisestä työpäivästä erilaisen. 

4. Edelliseen liittyen, asiakkaat ovat yksi työni parhaista puolista. On rikkaus kohdata joka päivä erilaisia ihmisiä. Joistakin tulee kanta-asiakkaita, hyviä tuttuja, treenikavereita, ystäviä.. joistakin luonnollisesti vain asiakkaita, jotka tulevat ja menevät - jotkut toki joskus jättäen jälkeensä myös epämukavan fiiliksen. Tuntuu uskomattoman hienolta, kun joku tulee kertomaan, että joku varuste, jonka olen hänelle löytänyt on tuonut paljon iloa ja toiminut hyvin, innostanut jatkamaan uutta harrastusta tai auttanut saavuttamaan jonkun tavoitteen. Asiakaskohtaamisissa pystyn usein erityisen hyvin hyödyntämään oman urheilutaustan tuomaa osaamista, jota ei voi myyjän käsikirjoista tai koulutuksista opetella. Lähes joka päivä onnistunkin hämmentämään yleensä jonkun miespuolisen asiakkaan, kun erään miehen kommenttia lainaten "tuo pikkutyttöhän tietääkin oikeasti näistä suksista jotain ja muuten juokseekin kovempaa kuin minä".

5. Saan olla joka päivä töissä oma itseni. Olen aina ollut se peikkotukkainen meikitön poikatyttö, joka on pyörinyt harrastusten puolesta verkkareissa ja leireillyt poikaporukoissa ainoana tyttönä. Nautin siitä, että aamuvuoropäivisin voin nukkua 10 minuuttia pidempään, kun kaapista ei tarvitse valita päälle toimistokelpoista asua tai meikata joka päivä. Olen kokeillut "jakkupukutöitä" useampaankin otteeseen, mutta toimistossa istuminen ei ole minua varten. Vaatimalla vaatien olen myös meidän kaupan ainoana naisena opetellut teroittamaan luistimia ja porailemaan siteitä kiinni. Vielä on sormet tallella ja tavarat ehjänä, vaikka pojat ovat vähän muuta tainneet pelätä. Naisille sopivat hommat tosin rajoittuvat mielestäni tuohon ja kiipeämisen sekä kantamisen ulkoistan edelleen esittämällä heikkoa :)

BONUSSYY: Koska joku kuitenkin kysyy.. En usko olevani loppuikääni urheilukaupan myyjä. Kuten edellä kirjoitin, minulla on alaan liittyvä päämäärä, jota kohti etenen omassa pienessä uraputkessani. Jotkut sen tietävät, osa saattaa näistäkin lauseista arvata, mutta kaikille sitä en kuitenkaan tässä ja nyt paljasta.

Erimoista kisailua (julkaistu 2.11.2014)

Finaalikisan tiimellyksessä. Tässä suoritetaan ensimmäistä käytännön tehtävää, jossa valikoitiin varusteet aloittelevalle talvijuoksijalle, josta olimme saaneet tietyt taustatiedot.
Finaalikisan tiimellyksessä.
Eilen kisailtiin taas vuosittaisessa valtakunnallisessa K-ryhmäläisten Mestarimyyjäfinaalissa. Tie finaaleihin käy keväisen koulutusputken ja tentin kautta, yksilöillä ensin semifinaaleihin (10 parasta) ja lopulta finaaleihin (3 parasta) ja joukkueilla suoraan alkukisasta finaaliin (3 parasta). Vuosi sitten voitin urheilulinjan yksilökisan, joten tänä vuonna en saanut hallitsevana mestarina osallistua ollenkaan yksilökisaan, mutta joukkuekisaan pääsin mukaan yhdessä kahden hienon työkaverin, Iikan ja Hannun, kanssa. Yksilöfinaalissa nähtiin tosin tänäkin vuonna voitokas T. Martikainen Intersport Koskikeskuksesta, joten sinänsä hyvä putki sai jatkoa.

Voittajajoukkue.
Kuvasta lienee helppo päätellä lopputulos.
Joukkuekisan finaalissa kilpailimme Järvenpään ja Lielahden Intersportien joukkueita vastaan. Finaalissa suoritettiin ensimmäisenä käytännön tehtävä, jossa valikoitiin varusteet talvijuoksuun harrastusta aloittelevalle miesjuoksijalle, josta olimme saimme taustatiedot, kuten pituus&paino, aiemman kengät kuluminen, vaivat/vammat, juoksualusta yms.. Toisessa tehtävässä eteemme tuotiin kuorivaatteita, joista piti ilman varsinaisia tuotetietoja tunnistaa kalvot, rakenteet ja käyttötarkoitus. Viimeisessä vaiheessa edessä olivat enää aina ärsyttävät monivalintatehtävät, joissa tuli tehtyä yksi harmittava kauneusvirhe, kun jokapäiväisessä työssä muuten niin aktiivisesti käytössä oleva tieto lentopallon ympärysmitasta oli jotenkin juuri finaalihetkellä kadonnut kaikilta kolmelta mielestä (hymiö). Voitimme kuitenkin finaalin pistein 19/20, Lielahti sijoittui toiseksi 16 pisteellä ja Järvenpää kolmanneksi 12 pisteellä.

Voittajajoukkue ja tyytyväinen kauppias.
Voittajajoukkue ja tyytyväinen kauppias.
On siis helppo todeta, että olen kirjaimellisesti Suomen ykkösurheilukaupassa töissä parhaiden ja osaavien työkavereiden keskellä. Itsestäni en tiedä, mutta molemmat joukkuekaverini ovat ainakin työssään juuri niin hyviä, kuin kisatulos antaa olettaa. Tästä oli helppo lähteä jonkun ruokakauppojen kisajoukkueen kannustussloganin varjolla #voitollayöhön.
p.s. Jos on mahdollisuus mennä katsomaan Jarkko Tamminen showta, suosittelen.

Syyskuun treeniyhteenveto ja kolmas vuosineljännes (julkaistu 17.10.2014)

Vuodesta 2014 on ehtinyt kulua jo kolme neljännestä ja samalla kun vedetään syyskuu yhteen, on myös aika laskeskella, miltä treenivuosi kokonaisuudessaan näyttää tässä vaiheessa. Syyskuu ja oikeastaan koko kolmas vuosineljännes on ollut harjoituksellisesti koko vuoden parasta aikaa. Olen saanut tehtyä varsin hyviä treenejä ja kyseiseen ajanjaksoon sisältyy paljon kehittäviä juttuja, osa numerolapulla tehtyjä. Jalkavaivoja lukuunottamatta ei ole tullut yhtään sairaspäivää sitten huhtikuun alun, mikä on jo vuoden takaiseen verrattuna saa hymyilemään. Pyöräilykilometritkin ovat nyt kasassa tälle vuodelle ja päiväkirjaan kertyi hippusen yli 1600 pitkin hampain ajettua kilometriä. Tähän liittyen, olen lähdössä pyöräilyleirille etelään viikolla 15 eli huhtikuun alkupuolella - ilman pyörää :)
Syyskuussa treenitunnit paukkuivat ekaa kertaa tänä vuonna yli 50 ja ilahduttavaa on myös jo 200km lähennellyt rullahiihtomäärä, sekä se, että jalat kestivät kohtuullisesti sentään 15h jalkalenkkejä syyskuun aikana. Ei mitään urheilijan määriä, mutta ihan kohtuullisesti tuntuu kulkevan näinkin.

SYYSKUU 2014 yhteenveto

- Rullahiihto (P+V) 13h5min / 196km, 10 kertaa
- Juoksu + SK 15h15min / 139,5km, 13 kertaa
- Uinti 6h45min / 16,7km, 5 kertaa
- Pyöräily 3h15min / 78km, 3 kertaa
- Voima 9h, 9 kertaa
- Muu (melonta) 1h15min / 4km, 1 kerta
- Lihashuolto 3h15min, 8 kertaa

YHTEENSÄ 51h45min / 434,2km, 49 kertaa

* * * * * *

KOLMEN VUOSINELJÄNNEKSEN yhteenveto (Tammi-syyskuu)

- Hiihto (p+v) 61h30min / 812km
- Pyöräily 67h / 1662km
- Juoksu ja sauvakävely 78h30min / 735,5km
- Voimaharjoittelu 45h35min
- Uinti 29h55min / 81,7km
- Rullahiihto (p+v) 34h30min / 511km
- Triathlon 3h35min / 92km
- Lihashuolto 18h20min
- Muu 9h55min / 68km

YHTEENSÄ n.348h50min / 3962,2km